29.6.-16.7.2007 Hangosta Kööpenhaminan kautta Falsterbohun

Tämä purjehduskertomus on julkaistu vasta nyt tammikuussa 2012, vaikka matka tehtiin jo kesällä 2007. Kertomus on kolmessa osassa.
You can translate the texts, use translator on the right banner!

29.6 Perjantai.

Läksimme Hangonkylän laiturista puolen päivän tietämissä kompassin suuntimana suunnilleen länsi. Ensimmäinen määränpäämme oli Gullkrona. Se on miellyttävä saarirypäs Nauvon eteläpuolen saaristossa. Alkumatka kohtalaisessa lounaistuulessa, läntisen ylityksen jälkeen hetki kolmella purjeella ja tuulen suunnan käännyttyä seilasimme perille rievuin. (latojan huom: kolme purjetta on purjein ja koneella avustaen)

Saavuimme illansuussa itäiseen osaan saaresta ja totesimme, että laituripaikkaa emme saisi. Jäimme yöksi, perä paaluun ja keula kivikkoon. Saunaan emme taaskaan päässeet, ne oli varattu yli puolen yön. Grillaten ja ruokaillen ”ulkoruokinnassa” nautimme kiireettömästä ilmapiiristä.

30.6 Lauantai Aamulla kipaisimme kalapuotiin ostoksille ja sitten liikenteeseen: Korppoströmin kautta Kihdin ylitse. Alku näytti ”ylen samealta”, ja ennen Kihtiä jouduimme sadevaatesulkeisiin. Reitti oli entuudestaan meille tuttua, joten nikottelua ei syntynyt. Sään seljetessä pääsimme purjehtimaan, ohitimme Gustav Dalenin, joka tänä vuonna täyttää pyöreitä vuosia. Husön kohdalla ”raitiovaunut” häiritsivät sen verran liikkumistamme, että yksi tärkeä ”tikku” meinasi jäädä huomiotta. Tosin tuuli oli myös yltynyt purjemääräämme nähden, ja tuulen suunnat tuntuivat muuttuvan puuskien kovuuden myötä. Reivaus olisi pitänyt suorittaa, joten päätimme laskea ”rievut”, sekä ajaa ”Munkkiväylän” pellillä (=koneella). Lopulta lähestyimme Föglön kunnan Degerötä, N 60*02’0’’ E 20*23’0’’ kaikilla kolmella purjeella; juuri sopivasti illan suussa.

Rantautuessamme totesimme melkein kaiken olevan suljettu. Paikallinen pub hoiti kyllä yöpymismaksun, vaan ei tarjonnut mitään lisukkeita (kolmentoista euron hintaan). Polttoaine automaatista sekä vedet omastaan, hintana taisi olla euron / neljä minuuttia. Letkun sisähalkaisija reilut kymmenen milliä, joten sadan litran liruttaminen vie tovin aikaa sekä euroja.

1.7.Sunnuntai Aamutoimien jälkeen lähdimme kohden Maarianhaminaa. Tuuli oli aivan kohtuullinen ja hyvästä suunnasta, joten kauemmaksi siirtyi etappimme, mitä edemmäksi päästiin. Nyhamnin kohdalla oli käytävä purjesulkeisissa: laitoin ykkös-reevun, koska avoimella tuntui voimakas tuuli; ennusteen mukaan yli kymmenen sekuntimetriä. Ylitimme Ahvenanmeren yhdellä halssilla. Tuuli oli kaakko - itä suunnalta, joten se sopi meille mainiosti. Iltaa kohden tuulen suunta muuttui ja samalla laantui, joten lopuksi jouduimme tarjoamaan peltiä. Pääsimme Möjan keskivaiheilla olevaan Lökan N 59*24’4’’ E 18*53’2’’ pienvenesatamaan päivän vaihtuessa illaksi.

Paikalla oli entuudestaan yksi purkkari, joten sen viereen kokeilimme. Siinä sattui pieni ”suunnittelu” virhe. Kehotin Kipparia pudottamaan ankkurin, vaikka en ollut koettanut laituriin pääsyä. Pohjaan karahti juuri parimetriä liian aikaisin, liina löystyi ja vene kääntyi ankkuriliinan yli. Seurauksena että ”liina pyörähti” peräsimen ympäri. Onneksi selvisimme vajaan puolenmetrin liinan katkaisulla.

Pienellä iltalenkillä tutustuimme paikkaan. Ensimmäinen ja ainoa paikka, missä olen nähnyt ”semaforin” käytettävän vesiliikenteessä. Kun haluat päästä vesibussin kyytiin, nostat semaforin siipi seis-asentoon, niin ”tarvittaessa pysähtyvä bussi” noutaa sinut rannalta. Ennen varmaan olivat erittäin yleisiä. Paikka oli ihan mukava, vaikka saimme maksaa seitsemänkymmentä paikallista valuuttaa ilman palveluja. Noin mailin päässä Kyrkvikenissä löytyy sitten melkein kaikki.

2.7 maanantai Aamusta lähdimme Kyrkvikeniin. Kaupat, leipomot ja muut tarpeelliset löytyivät, mutta rahaa emme saaneet mistään. Vaikka kaupasta olisi pitänyt saada myös käteistä.

Lähdimme mukavassa alta kymmenen metrin kaakkoistuulessa kohden Landsortia; yrittäisimme tänään Läskäriin. Tällä kertaa löysimme uuden kivan reitin Dalarön ohittamiseen.

Tuuli laantui kuitenkin aina välillä, joten pääsimme vain Nynäshamniin, N 58*53’9’’, E 17*57’2’’ pikkusta vailla kahdeksan illalla. Kahden purjehduspäivän saldo oli hieman reilut sata mailia. Nynäshamn on kohtalaisen kokoinen marina, jossa puomipaikat. Kahdensadan hinnalla saisimme yöpyä ja nauttia palveluista. Paitsi saunasta, joka oli vain osan saunomisaikaa lämmin, vaikka olimmekin välittömästi tilanneet sen. Jalkaisin tutustuimme ”kylään”, kaupunki ei kauneudella mitenkään lumonnut. Se on rakennettu kohtalaisen korkean töyrään laelle, ilmeisesti viime vuosisadan vaihteen tienoilla. Satama on kaupungin eteläpuolen saariston ja Landsortin suojassa.

3.7 tiistai Seuraavana päivänä uusimme marssimme kylään: Kirkot, hautausmaat, pankit ja puodit oli tarkastettava. 

Olin jo 60-luvulla nähnyt kaupungin rautatien ja samalta se vaikutti nytkin: Matkustajilla näytti olevan kiire Visbyn laivalta junalle. Lomamme ensimmäisen kerran olimme nyt oikeassa ulkoruokinnassa: sataman vanhassa laivaravintolassa nautimme lounaan. Olin viimeinen, jolle riitti leike. Seija joutui, tai sai syödä kalaa. Ja varikset veivät Seija ensimmäisen salaattiannoksen. Väliin lampsimme muutaman laiturin päästä päähän, etsien muita ”meikäläisiä”. Toki pursia näkyi, vaan ei juttuun päästy, koska ketään elollista ei näkynyt. Päätimme viettää vielä yli yön paikassamme, koska päivällä tuuli aika voimakkaasti.

4.7 keskiviikko. Aamulla tankkasimme tuhruisessa kelissä tankin täyteen. Lähdimme puskemaan melkein metriseen aallokkoon, joka oli melkein vastaista. Keulapurje ja pelti otettiin peliin. Muutaman tunnin tökkimisen jälkeen suunta kääntyi sen verran, että pystyimme hyödyntämään storaa (=isopurje). Tuulta oli hieman alta kymmenen sekuntimetriä, melkein stick-in stäv (=vastainen) oli tiedossa. Lieventävää ei löytynyt, vaikka miten silmäili ja haki suojaista reittiä. Iltapäivästä keli hieman rauhoittui. Pelkäsin pahinta ja pian sade kietoi meidät huntuunsa. Onneksi olimme uloimmalla reitillä, joten syvyyttä oli riittävästi. Ohitimme siis tällä kertaa Läskärin ja Landsortin pysähtymättä.

Rantauduimme lopulta turvallisesti Arkösundin (NSS) N 58*29’27’’ E 16*56’53’’ palveluiden varaan hieman ennen seitsemää. Marina oli melko täysi, joten epäilyni ”saunasta” kävivät toteen; NO SAUNA TODAY. Se oli Seijan kestettävä, vaikka saimme maksaa koko lystistä sataviisikymmentä. Kävelimme iltalenkkinä osan kuninkaallista tietä. Tie on merkitty ”HM” = kunkin kunkun mukaan Hänen korkeutensa käytyä paikkakunnalla.

5.7 torstai. Aamu valkeni pilvisenä ja kohtalaisen tuulisena. Lupailivat reilusti päältä kymmentä sekuntimetriä tuulta, mutta onneksemme suunta oli oikea eli ”takaviisto”. Yhdellä reivillä varustautuneena lähtisimme tavoittelemaan Oskarshamnia, jonne matkaa kertyisi runsaat 80 mailia. Poijusta irrottautuminen oli hankala, koska samassa poijussa oli kahden purren köydet ja tuuli painoi vieruskaveria vasten. Hienosti selvitimme irrotuksen, ja lähdimme rannempaa reittiä kohden määränpäätä. Aikamme kiemurreltuamme totesin, että kello käy, vaan matka ei tahdo edistyä. Suuntasimme avoimeenpaan veteen ja onneksi tuuli oli hieman hellittänyt, mutta aallokko oli kohtalainen reilua: Metri, ehkä lähempänä kahta. Syntyi komeita tyrskyjä, kun aallot iskeytyivät kallioita ja luotoja vasten. Seija yritti kuvata, mutta enempi olisi pitänyt ennakoida, sillä ei se merivesi pitkään ilmassa pysy. Viiden jälkeen iltapäivällä alkoi nälättää, ja tuli aika hakeutua suojaan.

Hyvissä ajoin ennen iltakahdeksaa löysimme Händelöpin kalastajakylän. N 57*40’4’’ E 16*44’7’’. Löpin sisäänajo kuhmuraisessa kelissä oli haasterikas: Vauhdilla kallioiden väliin, jossa aallot löivät ristiin ja samalla laantuivat kivien suojassa. Poukama ei laaja ollut, mutta syvä. Pitkässä laiturissa lojui muutama vene ja loppu oli täyteen ahdettu troolareita rinta rinnan. Laituri oli siis täysi. Olimme aikeissa poistua paikalta, kun ei näkynyt ”ristinsielua”, sillä kylkikiinnitykseen tarvitaan aina naapurin lupa. Onneksi jostain kuului vihellys ja pari miestä viittoili, että ottaisimme kylkeen kiinni. Näin pääsimme Hollantilaisen kylkeen. Viidenkymmenen rahaan ei ollut muuta tarjolla kuin puusee ja kaivovesi ja tietysti laituri. Paikkana hyvin suojainen; hevosenkengän muotoinen korkeiden kallioiden ympäröimä lahdelma. Syötyämme kiersimme paikan ääret kartallemme: Kaakkoon aavaan Itämereen aukeava lahti, suuaukolla valtavat kalliojärkäleet aallonmurtajina. Kun rannalta katseli merelle päin, niin ihmetteli, miten osasimme ja löysimme paikan. Erikokoisia ”kiviä” oli viskelty huolimattomasti sinne tänne, eikä tikun tikkua; ainoastaan kallioilla vanhat linjataulut.

 6.7 perjantai  Aamusta välittömästi kukon laulun jälkeen, melkein kuin salaa, lähdimme kohden Oskarshamnia. Tuulen suunta ja voimakkuus olivat pysyneet ennallaan, eli karvan alle kymmenen metrin ja koillisen suunnalta. Kuljimme turvallista puutarhaväylää, niin keikkuminen oli vähäisempää. Pelkällä ST-llä pääsimme melko normaaliin matkavauhtiin. Puolessa välissä legiä jouduimme varsinaiseen tikku-helvettiin: Tikkuja niin tiuhaan, että kortilla väriä ilmaisevat lyhenteet eivät sopineet mukaan kaaokseen. Muutaman mailin matkalla ajoimme jokaiseen ilmansuuntaan auttaen pellillä hankalimmat osuudet.

Alkavasta iltapäivästä tuulen laantumisen myötä saavuimme entuudestaan tuttuun marinaan N 57*16’0’’, E 16*27’2’’ Oskarshamn, vaikka vuodessa olivat sen myllänneet niin, että ei samaksi tahtonut tunnistaa. Laitureita, puomeja uusittu ja uusittiin. Vaan sama iloinen satamavouti palveli meitä yhtä sydämellisesti, että tuntui hyvältä rantautuessa, vaikka hän hymyillen peri 12 euron parkkimaksun, johon onneksi sisältyivät kaikki palvelut. Kiireesti kaupungille tekemään hankintoja, merikortteja ym. sillä sade taitaa ”yllättää”.

Reilunpuoleista vedentuloa riitti kahdeksi päiväksi. Kuttaperkkavehkeisiin sonnustautuneina reippaillen kävimme kolkuttelemassa kirkon lukittuja ovia, kirppiksissä, sekä paikallisessa Maxissa, joka oli pyhät ja arjet avoinna. Seuraavana alkavana iltapäivänä näytti selkenemisen oireilua. Lähdimme kiertelemään tienoota ympäri, jotta hieman vetreytyisi.

9.7 maanantai. Kolmannen päivän aamuna lähdimme reiluun kymmenen metrin luovituuleen, kohden seuraavaa pistettä, Kalmaria. Matkaa reilut neljäkymmentä mailia. Kalmarin salmi on kapea ”ränni”, noin 30 metriä syvä ja leveys maileissa saman verran. Veneitä liikkeellä kohtalaisesti, mutta onneksi suuremmat alukset kiertävät Öölannin itäpuolta. Kulku oli kohtalaista, vaikka reitti vei meidät väliin maksimiluoville. Muutaman tunnin kuluttua alkoi udun seasta erottua tumma raita, joka kulki koko horisontin poikki. Se on yksi ruotsalaisten ylpeyden aiheista: Kalmarin silta, joka alkoi mantereelta ja päättyi saareen.

Pituutta ja korkeutta oli riittävästi, näin meitä ajatellen.  Neljän aikaan iltapäivästä alitimme sillan, juuri Kalmarin kaupungin kupeessa auringon työntäessä viimeisiä pilven rippeitä sivuun. Marinaan N 56*39’6’’, E 16*21’7’’, ajaessamme vastaan tuli kumivene, jossa satama-palvelija antoi ohjeet paikkaa varten. Kuulimme ohjeet hyvin, mutta ei mennyt jakeluun, joten valitsimme paikkamme väärin. Kiinnittyessämme eräs henkilökunnasta tuli kysymään osallisuudestamme pian alkavaan kilpailuun. Kieltäydyin osallistumasta, joten hän neuvoi meidät marinan vastakkaiselle puolelle. Sieltä löytyikin hyvä poijupaikka 180 rahaan. Juottolat ja syöttölät olivat lähellä: Kun astuit veneestä, niin olit jo melkein sisällä. Sosiaalitilat olivat parinkymmenen metrin päässä. Täällä olimme suunnitelleet viettävämme pari yötä. Edellisessä jouduimme viettämään olosuhteista johtuen kolme. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme jalkaisin lähiseutuun.

10.7 tiistai. Aamusta kampesimme kamelit valmiiksi. Kävimme linnaa ulkoa ja sisältä ja kävimme fillaripajalla, koska puolat pyörissä katkeilivat omia aikojaan. Samalla reissulla ostimme kevytpeitteen katokseksi sateen varalle. Eksyimme hieman sokkeloisella teollisuus alueella, vaikka minulla oli neuvot ja vehkeet, mutta kun ei ollut kiintopisteitä. Pyöräiltyämme puistojen halki, muutamista porteista sisään ja ulos, tulimme lopulta vanhaan kaupunkiin. Siellä myös piti kiertää pyhät paikat ja hieman kaupallisia ohessa. Illalla oli tanssiesitysten katselua kun itärannikon (juustonreunan = Ostkanttens) rivitanssijat esiintyivät. Taas oli päivä mennyt ja tämäkin paikka saatettu tutuksi, joten huomenna voisimme jatkaa etelän suuntaan.

11.7 keskiviikko Aamusesta taas Kalmarista liikenteeseen. Tuuli oli hieman yltynyt, ja muuttunut enemmän vastaiseksi, joten joutuisimme sahaamaan. Aloitimme ST-llä ja yhdellä reevulla, mutta puolenpäivän jälkeen jouduimme hakeutumaan eräiden viimeisten saarten suojaan, jolloin laitoin kakkosreevun päälle. Samalla keitimme nopeat välipalat, koska ankkuri ei pitänyt hiekkaisessa pohjassa. Sanoin ”viimeisten saarien”, sillä mantereen muoto oli alkanut muuttua selvästi saarista karikoiksi. Matka mantereeseen ei paljoa lyhentynyt, mutta merestä lännen puolella esiin pistävä musta ”rantu” oli saariston sijaan manner. Tuuli voimistui lähelle viittätoista metriä, ja suuntamme kääntyi aivan vastaiseksi, joten päätimme laskea storan ja avittaa pellillä.

Illalla vailla kahdeksan hakiessamme viimeistä etelätikkua, näimme tyrskyjen keskellä kivikossa veneen. Oletin olevan kalastajan, mutta pitkillä silmillä katsellen näytti olevan aivan kiinni kivissä. Kukaan ei huutanut eikä näyttänyt mitään merkkiä, joten jatkoimme tikulle, josta kääntyisimme Kristianopeliin N 56*15’1’’, E 16*02’7.

Ajaessamme tikkurivistöä näimme, kuinka meripelastusalus oli kivillä olevan aluksen lähellä hoitaen tehtäviään. Perillä odotti mädäntyvältä levältä haiseva kalastajakylä. Suoraan rantaviivaan oli kivistä kasaamalla aikaansaatu parin metrin syvyinen laguuni. Laiturit sijaitsivat kiinteätä myötäillen. Montaa vapaata paikkaa ei ollut jaossa, tasan kaksi. Ensimmäisessä pysähtyi meno juuri kun tarvitsi, mutta syvyyttä ei ollut tarpeeksi Vaihdoimme paikkaa samaan poijuun toisen kanssa. Sadalla kahdeksallakymmenellä saimme melko tarkkaan vain puuseessä käynnin. Tiheämmin asuttua oli noin hehtaarin alue, johon oli mahdutettu kirkko, kauppa, käsityöpajoja ja kalastukseen liittyviä rakennuksia.

12.7 torstai. Aamusta taas liikenteeseen, vaikka keliolosuhteet eivät olleet juuri muuttuneet. Aluksi alta kymmenen metriä tuulta, iltaa kohden lisääntyvää ja mahdollisesti sadetta. Kahdella reevulla läksimme sahaamaan, styyrpuurin halssin avitimme pellillä, kun toisen saimme luonnostaan. Kohteenamme Karlskrona, josta voisi sanoa, että Ruotsin mantereen kaakkoisin kolkka (ei ihan /SeV). Avoimeen maastoon pyrimme, sillä seuraava kiinteä manner olisi Puola kaukana suoraan etelään. Kohtalaisen kuoppaiseksi muuttui, sillä kaiun lukemat hävisivät kokonaan, ajoittain näkyi joitain kolminumeroisia lukuja, ainoastaan kortilta pystyi seuraamaan syvyyksiä, jos sattui kiinnostaa. Purtemme tuntui sittenkin hieman lyhyeltä, koska keula koukkasi vasta-aallosta sellaisen metrin kaistaleen vettä mukaansa heittäen sen täkille iloksemme. Onneksi aurinko paistoi, eikä ollut tietoa muusta vedestä.

Iltapäivällä saavuttaessamme kaakkoisimman kärjen tajusin, millaista on purjehtia kahden meren välissä. Aallot vyöryivät etelä-lounaasta ja tuuli oli kääntynyt enemmän länteen samalla voimistuen. Ajelimme hammasta purren kohti Puolaa, koska se oli ainoa tapa päästä eteenpäin. Lopulta, kun uskalsin kääntää lännen suuntaiselle luoville, katselin, kun hieman suurempi pursi viiletti lähempänä rantaa huomattavasti nopeammin. Laitoin sen merikorttien piikkiin, koska käytössämme oli vain laivoille tehdyt reitit. Lähestyessämme rannikkoa totesin tuulen käyvän enemmän luoteesta kuin lännestä. Maan läheisyys vaikuttaa arvaamattomasti tuulioloihin.

Karvaa vailla seitsemän illalla pääsimme Karlskronaan, N 56*10’1’’, E 15*35’4’’.

Pienoinen ukkonen yllätti juuri, kun saavuimme linnakkeelle, joten aikaistimme purjeiden paketoinnin. Valtavan kokoinen marina kaupungin pohjoisreunalla. Kiinnityimme puomien väliin, ”koplasin” sähkö vehkeet ja lähdimme rantaan tutustumaan ja maksamaan 180  hintaista yöpymistä. Satamakonttorissa eräs tuohtunut kone-seilaaja vaati selitystä sähkökatkokseen. Maksoimme hinnan plus sähkön ja mainitsin, että saakos rahat takaisin, jollei sähköjä saisi korjattua. Purrelle mennessämme tuli tyttö vastaan kysyen, tulitteko juuri? Vastasin myöntävästi, sitten hän tyrkkäsi roikkanipun käteeni ja sanoi: Tässä on vikaa ja sitä ei saa liittää meidän laitteisiin. Melkein arvasin itsekin, sillä viimeksi käytimme ko. kaapelia Kalmarissa ja kaikki kaapelit olivat keulan ankkuriboksissa. Muutama tuhat kuutiota merivettä oli keula heitellyt päälleen, joten ei mikään ihme, jos nyt vähän märkää ja oikosulkuista kaapelia löytyi. Seijan kokatessa availin rasioita ja kuivailin minkä kykenin, mutta lopuksi totesin, että ollaan tänään ilman sähköä. Kuivataan rauhassa kajuutassa, ja kasataan vasta sitten, kun ei löydy enää pisaraakaan vettä laitteista. Iltalenkin jälkeen minustakaan ei löytynyt virtaa, joten petiin, niin pääsee ajoissa pystyyn.

13.7 perjantai.  Aamusta kipparin heräillessä ja laittaessa aamupalaa kasailin rasioita ruiskutellen vähän joka purkista estääkseni häiriöt vastaisuudessa. Syötyämme lähdimme kaupungille tarkastamaan molemmat   kirkot ja kirppikset. Veneelle tullessamme olin kuin kuomakameli, tosin osa oli omasta tahdosta, kun piti saada monen laatuista täydennystä.
Alkavana iltapäivänä irrotimme köydet ja suuntasimme kohti länttä. Tuuleksi oli luvattu reilua kymmentä lännen suunnalta kääntyen hieman pohjoiseen.

Aivan meidän suuntaista se ei ollut, aallokko ei yhtä kuoppaista kuin parina edellisenä päivänä Siihen ehkä vaikutti, että olimme isossa lahdelmassa.
Saaria alkoi löytyä ja ne lisääntyisivät lahden pohjukkaan mentäessä. ST ja pelti, sillä se taival taittuu eikä tarvitse suuria mutkia tehdä.

Taivalta oli tehty päivittäin reilut neljäkymmentä mailia ja päivän purjehdusaika keskimäärin noin kahdeksan - yhdeksän tuntia.

Tänään olisi noin kuusi tuntia. Olisi löydettävä jokin paikka, mistä olisi hyvä ylittää Hanöbukten. Suunnistimme Hanön saaresta pohjoiseen Tjärön N 56*10’2’’, E 15*03’0’’ saareen. Ennen yöpaikan löytymistä piti kipparille näyttää veneestä nähtävä bussi-pysäkki katos. Se oli pitkän lahden pohjukassa olevan laiturin toisella reunalla: Kun astuit veneestä laiturille pari kolme askelta, niin olit pysäkillä. Eikä hän edes kuvannut vaikka niin intensiivisesti katoksia kuvailee (olimme siis hieman eksyksissä / SeV). Ajoimme reilut pari mailia takaisin, pikkuista vailla kahdeksan illalla näimme mastomeren reitin länsipuolella, kapean lahdelman pohjukassa.

Paikka on Svenska Turist Föreningenin ylläpitämä kohtalaisen kokoinen alue. Siellä oli iso parikerroksinen rakennus, jossa oli keittiö, ruokailutila, sosiaalitilat saunalla ja yläkerrassa majoitus. Muutama aitta ja ulkorakennus rajasivat pihapiirin. Rantautumisrituaalien jälkeen oli minun vuoroni kokata, Seija katosi rannan suuntaan. Saatuani sapuskat kuntoon ryykäsee hän sisään kasvot loistaen kuin lapsella: Siellä on sauna! Syötyämme lähdimme saunaan, vaan yllätyksenä sauna oli melkein kylmempi kuin hanasta tuleva kylmä vesi. Lämmin vesi toimi rahalla eikä mukana ollut lantin lanttia! Minulta ei keinot lopu: Löysin siivouskomeron, puhtaan ämpärin ja lämmintä vettä. Muuta en tarvinnut, sain pestyä itseni. (Kun vihdoin tulin kolikon kanssa takaisin, oli Pale jo peseytynyt / SeV) Taas oli tämäkin päivä touhuttu, tapauksia ja kokemuksia täynnä.

14.7 lauantai. Aamusta suunnistaisimme: Ei MIHINKÄÄN, koska tarvittavia kortteja ei kuulema ole olemassa. Keli näytti tuhruiselta, oikeastaan sumuiselta, tuuli melko olematon. Kuitenkin keulapurje ”pellitettynä” lähdimme GPS’n ja ”mustan-miehen” turvin kohden Simrishamnia. Parin tunnin ajon jälkeen ohitimme turvallisen matkan päästä pitkänomaisen limpun näköisen Hanön saaren.

 Tämän jälkeen kuluisi useampi tunti ennen kuin mitään uutta näkyisi. Muutama laiva näkyi kaukana Bornholm’n salmessa. Puolen välin tienoilla kohtasimme jonkun purkkarin ja laivan. Lopulta rantaa alkoi näkyä lounaan suunnassa. Aloimme elää mielenkiintoisia hetkiä, onko laitteemme ohjannut meidät oikein. Kyllä sieltä paljastui taloja ja muita rakennelmia, että saatoimme hengähtää helpotuksesta. Tosin mainoslehtisestä tempaisemamme kordinaatit, jotka olimme laitteisiin asettaneet; saattoivat olla hieman suurpiirteisiä. Pitkillä silmillä löysimme sisäänmenolle kohdan,

kun kyseessä oli taas sellainen tyhjästä tehty marina.

Simrishamn’ N 55*33’6’’, E 14*21’2’’ on kohtalainen satama. Tilaa oli riittävästi, ehkä kaikkien matka ei ulottunut tänne asti. Puomipaikkoja oli tyrkyllä, mutta meitä pienemmille veneille. Hengähdettyämme lähdimme kaupungille leppeässä tuulessa, oli ensimmäinen lämmin ilta koko kesänä. Kiertelimme katselemassa valtavaa määrää ihmisiä, vanhoja taloja ja kirkkoa, jotka muistuttivat paljolti Saksalaista tyyliä. Matalia, aivan kadussa kiinni pienine siististi laitettuine sisäpihoineen, ikkunat täynnä erilaisia esineitä kuin kertoakseen, mitä kukin kerää. Puistoon oli kyhätty taidetta, vanhoja trooliverkkoja, jotka oli mukavasti valaistu. Sopivasti kotiuduttuamme alkoi pieni sadekuuro. Päättyi myös mukava ilta, joten punkkaan oli kömmittävä, jotta olisi pattereissa virtaa taas aamulla.

15.7 sunnuntai. Ihan aikaisin emme päässeet liikkeelle. Ilmassa oli kohtalaista lounaan suuntaista tuulta ja paistetta. Purjein yhdellä reevulla lähdimme ensin etelään ja sitten länttä kohden melkoisen epätasaisen näköiselle merelle.  Seurasimme rantaviivaa mailin parin päässä, jotta ei tarvitsisi ottaa apuslaageja niemekkeiden ohi pääsemiseksi. Joitakin jouduimme kuitenkin tekemään, mutta lopulta kaikki hyvin. Seitsemän tuntia ja melkein nelkyt mailia tehtiin matkaa ja töistä tulo -aikaan saavuimme kohteeseemme Ystad, N 55*25’5’’, E 13*48’9’’, tukkoiseen marinaan. Sataman rakenne jatkui samaan tyyliin kuin edelliset. Pariin paikkaan kokeiltuamme, ensin liian kapea: sitten liian lyhyt, kolmas vasta onnisti. Satamassa oli lukematon määrä Saksalaisia ja Hollantilaisia (suuria) veneitä. Sadan kahdeksankymmenen hinnalla saimme suihkut ja vesivessan, ihan kohtuullista kun katselee ympäriinsä, saattaisi olla tunkua myös hieman kalliimmalla taksalla. Laituriramppaajien vähetessä kävimme suihkussa ja kuuntelimme hetken irkkumusaa.

16.7 maanantai. Ajoissa nousin aamutoimille ja lähdin ostamaan öljynvaihtotarpeita, Saamieni tietojen pohjalta löysin tyylikkään vanhan tiilisen asemarakennuksen, jossa nykyään toimi venetarvikeliike. Siellä tutkin uutta ja vanhaa ja käytettyä rinta rinnan, hinnat vaihtelivat kunnon mukaan. Lopulta viehättävä-ääninen nainen kysyi, mitä saisi olla? Vastasin, että öljynvaihto tarpeet. Siinä kävellessämme ja selitellessäni tarkoitusta, kysäisi hän mistä päin olen; sanoin olevani Suomen Hangosta. Siitä innostuneena alkoi puhua suomea, tosin hieman murtaen, koska sanoi asuneensa reilut kolmekymmentä vuotta Ruotsissa. Kaupanteko venyi ja vanui keskustelun vuoksi. Lopulta sain, mitä olin hakemassa ja palasin veneelle, laitoimme paikat kuntoon ja tankkaukseen. Kyttäsimme kipparin kanssa, koska mittaripaikka olisi tyhjenemässä, koska jonottamassa oli erittäin vaikea pysyä, kapea ajotie ja veneiden perät pistävät ulos paalujen välistä. Mistään ei oikein saa tukea, onneksi löysimme kohdan, jossa oli pari lyhyempää venettä. Seurasimme edellämme ajanutta Saksalaista; laituriin päästyään kaikki poistuivat veneestä, koirat ja kissat mukaan lukien. Hävisivät, jos rumasti sanos’: Nii’ku pieru saharaan. Tosiasiassa: Suurin virhe sataman järjestelyssä, laittaa kioski ja puoti huoltoaseman yhteyteen, ja toimivaksi myös ”sesonki aikana”. Noh’ reilut puolituntia istuksimme ja odottelimme, ennen kuin joukko pölähti ostoksineen laiturille varsinaista tankkausta suorittamaan. Jono takanamme lisääntyi kahdella purrella, joten papparaiselle näytti tulevan paineita. Tunnin kesti osaltamme jonotuksineen neljänkymmenen litran tankkaus.

Merelle päästyämme suunnistimme länttä kohti karvan alle kympin kaakkoistuulessa, ja täysin rievuin teimme matkaa. Tunnin kuluttua ohitimme Saksalaisen Halpa Rassin, sen tankkaus ”kohelon” ja pääsimme muutenkin heistä, koska he lähtevät kotiaan päin ennen Falsterbo’ta. Erään Linjett 33:n kanssa kisattiin pitkään, ensin olin edellä muutaman veneen mitan, mutta sitten tein virheen. Käänsin luovin toiselle halssille, ja hän jatkoi samaa, joten jäin hänestä noin mailin, mutta roikuin sen mailin päässä hänestä loppuun asti.

Puoli viiden aikaan iltapäivästä saavuimme Falsterbo’n kanavalle. Kanavaksi kaivettu ja sulkuportein varustettu, mutta suolaista vettä molemmin puolin: Itämeri itäpuolella ja Juutinrauma lännessä, sulkuportit ilmeisesti huolto ym. tehtäviä silmällä pitäen. Ainoa este menolle oli silta, jonka avausta jouduimme odottelemaan. Lopulta pääsimme toispuol’, eli varsinaiselle kaupungin puolelle. Falsterbo, N 55*24’7’’, E 12*55’9’’, on eteläisin kiinteä piste, jossa olemme käyneet. Marina on taas tehty samaan tapaan kuin edellisissä: Ensin aidataan alue kivillä aallonmurtajiksi ja sitten ruopataan syväys sopivaksi. Tämä ruoppaus toiminta jatkuu edelleen säännöllisesti, koska merikorteissa varoitetaan siirtyvistä hiekkadyyneistä. Marina oli varsin nykyaikainen, ja erittäin suosittu tanskalaisten ja ruotsalaisten keskuudessa. Sillä välin, kun Seija hoiteli rantautumis- ym. asioita, tutustuin minä moottorimme saloihin: Imaisin öljyt ”pellolle” ja täytin ”sumpun” uusilla ja tuoreilla, jotka toivottavasti kestäisivät lopun reissumme. Saimme yöpymisluvan puomipaikkaan sadalla viidelläkymmenellä, siihen sisältyi myös sauna. Tutustuessamme marinan tarjontaan, saimme kosketuksen Suomalaiseen Halpa Rassin omistajaan; hän oli juhannuksen tienoilla saanut tilaamansa purren ja oli sitä kunnostamassa Itämeri-purjehdusta varten. Rakenteli Dorade-venttiileitä täkille. Olimme laittaneet saunan päälle yhdeksäksi illalla, mutta mennessämme kylpyyn, oli sauna kylmä. Seija ryykäs toimistolle tivaamaan, mistä moinen johtuu, mutta ystävällinen satama-apulainen ei osannut kertoa syytä. Sanoi vain myötätuntoisesti, että jollei lämmitä suihkua saa, niin hän on valmis tarjoamaan suihkun vaikka kotonaan.

Seuraavassa jaksossa kuvataan matkaosuus Falsterbo- Vättern