17.7.-31.7.2007 Falsterbosta Göta-joen kautta Vätternille

Tämä on matkakertomuksen 2. osa

You can translate the texts, use translator on the right banner!

17.7 tiistaiaamusta suunnistimme kohden Malmötä. Keliksi lupasivat sadetta, sumua ja erittäin heikkoa kaakkois-tuulta. Tuulen suunta oli mainio, mutta loput aivan sitä itteään. Täysin rätein lähdimme lähestymään ruattalaisten ja tanskalaisten yhteistyön monumenttia, Juutinrauman siltaa.

Rakennelma, joka yhdistää Malmön ja Kööpenhaminaan, tavallaan mantereeseen eli Eurooppaan. Näimme sillalla muutaman junan ja autoja jonossa. Melkein päälle piti ajaa ennen kuin huomasi reittimerkinnät; olihan siellä laivojen ja veneiden kulkuväylät, mutta kun suttuista oli, niin sekosin reiteissä. Kippari kyll’ sanos, että on purjehdittava oikeaa reittiä, joten otin viime tipassa pienen käännöksen. Kun olimme löytäneet oikean aukon sillan ali, katselimme paria suurta purjealusta niiden seilatessa samaista väylää kanssamme.

 Lopulta löysimme useasta Malmön sisääntuloväylästä sen oikean, joka johti meidät haluamaamme Dockan’ satamaan, jonka koordinaatit ovat N 55*36’9’’, E 12*59’3’’.

Malmön erikoisuus "Turning Torso"

Sinne saavuimme hieman ennen kolmea iltapäivällä. Ajoimme mutkaista reittiä vanhaan telakka-altaaseen kerrostalojen kupeeseen, automatisoituun laituriin, kuten autot parkki- ruudussa. Paikka ei minua aivan miellyttänyt, mutta kun lähemmäs’ keskustaa pyrimme, niin paikat harvenevat. Saimme paalupaikan muutaman kymmenen metrin päässä altaan pohjukasta. Onneksi niin, sillä aivan pohjukkaan ei kukaan halua, koska ”umpisuoli” kerää saasteita, öljyt ym. Hinnaksi parkkipaikalle kertyi 125, sisältäen suihkun, WC n ja sähkön. Maksettuamme saimme kouraan pankkikorttia muistuttavan läpyskän. Sillä aukenisi kaikki ongelmat, mutta vaati se hieman tutustumista; ohjeet piti lukea tarkkaan.

Välittömästi lähdimme kiertämään kaupunkia, sillä meillä oli tarve tuoretavaroista. Kaupungilla totesimme, että keskustassa ei ole marketteja eikä elintarvikemyymälöitä lainkaan; vain pieniä kioskin tapaisia alle parinsadan neliön myymälöitä, yleensä ”emigranttien” pitäminä. Se hieman vaikeutti venematkailijaa, mutta ei tuhonnut. Tarvitsimme myös lisää merikortteja, koska viimeksi kysyessäni tarvikeliikkeestä oli heillä myynnissä vain lähialueen kortit. Selvitimme reitin ja bussien aikataulun huomista varten. Sitten kävimme jo toistamiseen oikeassa ulkoruokinnassa. Kävelykadun varressa oli juottoloita ja syöttölöitä tiuhaan, niistä valitsimme sellaisen, jossa ihmiset todella söivät. Ruoka oli erinomaista, vaikka paikka oli hieman tuulinen ja pölyinen. Palasimme hyvissä ajoin purrelle. Kävimme suihkussa, ja nautimme leppoisasta illasta.

18.7 keskiviikko. Aamusta ennen heräämistä pyöräilimme Keskusasemalle, mistä Limhamnin bussi lähti. Auton ajoaika noin kymmenen minuuttia ja kävelyä puolituntia, sillä turist’ infon antama osoite oli noin korttelin kokoinen tuherrus kartalla. Saimme tarvittavat varusteet sekä kävimme syömässä kala-välipalan: ankeriaspurilainen ja kalalautanen.
Palatessamme oli puolipäivä, joten kiiruusti matkaan. Purjehtisimme viistosti salmen yli luoteeseen. Tuulta reilut kymmenen, aallokko tuuleen nähden vähäinen, mutta vastaiseen jouduimme. Toisaalta kiertäessämme salmen keskellä olevan saaren (Saltholm) matalikkoineen, antoi se hieman avustavia virtauksia. Tarvitsimme vain parit apuslaagit. Hämmästelimme tuulimyllyrivistöä ennen Kööpenhaminaan tuloa

Kolmen tunnin ja kahdenkymmenen mailin kuluttua aloimme koluta Kööpenhaminan kanavia. Muutamassa p..rs lävessä kävimme, toisista joutui peruuttamalla palata, kun veneitä oli niin paljon, ett’ ei ympäri saanut.

Lopulta löytyi rauhallisen tuntuinen paikka, Trangraven marina N 55*40’6, E 12*36’0’’. Puomipaikka, sataviisikymmentä paikallista ilman mitään mukavuuksia. Sähköt olivat hieman hakusessa, joutusin pariin otteeseen vaihtamaan rasiaa, kun edellisen kanssa sopimus raukesi. Täällä oli samanlainen kortinlukija kuin edellisessä; vaan korttihomma ei ollut kuulemma kovin yksinkertainen: Se piti hakea jostain, maksaa pantti ja palauttaa. Joten tällä tavalla tällä kertaa (siis ilma maksuja/SeV). Seuraavana ohjelmassa oli löytää  turisti-info ja pankkiautomaatti. Kamelit kuntoon ja sotkemaan liikenteeseen. Kartalta katsottiin, että Tivolin vierestä löytyisi kaikki tarpeellinen. Totesin venepaikkamme olevan melkein keskustan itä-laidalla, koska muutaman sadan metrin päässä oli Christianian vapaakaupunki. Poljimme muutaman sillan yli tullaksemme keskustaan. Amalieborgin viertä vanhaan kaupunkiin, sitten löysimme Tivolin ja ottomatin. Sitten maistelemaan kuuluisaa Elefanttia. Pistäydyimme alkavassa illassa muutamissa ulkoilmaravinteleissa nauttimassa vain yhdet (kapakkakierros), mielestäni MAAILMAN  PARASTA  OLUTTA !. Kaikista juottoloista sitä ei löytynyt, joten sen tähden jouduimme hieman kiertelemään. Samalla kaupunki tulee tutummaksi. Hämärän kietoessa kaiken vaippaansa, kietouduimme  me sitten punkkaamme, jotta olisimme aamusta virkeitä.

19.7. torstai  Aamusta houkuttelin Seijan ennen heräämistä liikenteeseen. Oli tulossa pilvipoutainen, hieman tuulinen päivä. Halusin nähdä Zoon, ja näin’kiin; mutt’ kun näin kilometrin mittaisen jonon, niin näkeminen loppus’ siihen. Sitt’ poljimme Elefanttien alta eli Carlsbergin, tämän ”ELEFANT” olutpanimon porttikäytävästä. Panimo-kierrokselle emme menneet, josko’ siellä tarjottaisiin maistiaisia ,niin seurauksena saataisi olla polkukamelien villiintyminen. Kiertelimme sen edestä vanhaa kaupunkia moneen suuntaan, väliin hieman eksyksissä, mutt’ suunnilleen kaiken , mitä tällä’erää oli mahdollista, mm. ”läjän” kirkkoja ja uuden, kalliin oopperatalon, Kööpenhaminan 1500-luvulla, uusia ja vähemmän uusia rakennuksia. Veneelle palatessamme pyörähdimme myös huumegalleria Christianiassa, mutta päivän hämärtäessä emme uskaltaneet jäädä seuraamaan pidempään vapaakaupungin iloja. Ilta oli lämmin kuin lehmän henkäys, sellainen kesäisen tuntuinen, joten istuksimme avotilassa nautiskellen ja muistellen lähipäivien tapahtumia. Käydessämme ”yöpuulle” toheloin ”mottuni” kanssa ja tietysti pudotin sen: Korva pois; joten totesin, että muita kuuroja, kun minä ei tässä veneessä kaivata, ja viskasin mukin Tranegraven’n. Siellä lepää hyvin palvellut mottu.

 20.7 perjantai Ajoissa lähdimme, kivan tuntuisessa säässä ja tuulessa kohden Helsingöriä. Muutaman luovin jouduimme tekemään vajaan kolmenkymmenen mailin matkalla.

Kronborgin linna oli ohitettava päästäksemme satamaan.

Viidentoista maissa olimme perillä täydessä satamassa, N 56*02’6’’, E 12*36’9’’. Valkattuamme paikkoja tapojemme mukaan, löysimme vihdoin paalupaikan sadallaviidellätoista paikallista aallonmurtajan luoteiskulmasta. Ensimmäinen paikka, missä laiturilla oli kynnysmatto valmiina. Paikat ovat pursiseurojen, vuokrattuja tai vapaita, kunnes vuokraaja ilmoittaa milloin palaa. Sen tähden paikoissa oli vihreä tai punainen lappu merkkinä. Ravistimme vedet pois kameleista, ja lähdimme kylille. Kaupunki vanhahtava ja pieni, nykyään melko merkityksetön, vaikka nostalgiaa loi vielä salmen yli kulkevat lautat. Keskusta melko laajalti autoton, kävelykadut kauppojen ja juottoloiden täyttämä sekamelska. Turistin vaivoin tienaamat valuutat yritetään imeä kaikin tavoin. Illansuussa palasimme purrelle. Viritin grillin laiturille ja valmistin mielestäni maukkaan aterian ja ihailimme upeaa auringonlaskua. ”Nappailimme” hieman ajankuluksi, kun huomasimme eräässä kohdin välkettä taivaalla. Ryykäsin ulos ja totesin asian olevan ilotulitusta, (oli Helsinborgin puolella). Seija kameroinen yritti tallentaa valtavaa ”spektaakkelia”, mutt’ oli se onnistunut. Puolen yön paikkeilla paneuduimme punkkiimme. 

21.7 lauantai Aamusta kävimme finanssineuvotteluja. Tarkoituksena oli ladata ”bunkraus” juomaosa-puoli, Carsberg Elephantilla. Läksin kameelilla hoitamaan asiaa. Matkassani oli noin kaksisataa paikallista valuuttaa. Mielestäni olin saanut vapaat kädet ostaa, mitä mielessäni oli, mutta ei ”sitten’kään”. Palatessani tivattiin, mitä olin ostanut hänelle (en mitään muuta). Jakoehdotukseni; että tasattaisiin elefantit kahtia, ei kelvannut. Joten en koko matkan aikana juonut kuin parit aivan suurimpaan hätään. Tämä näin jälkeen päin todettuna. (SORRY, en kyllä muista/myönnä/SeV)
Ennen puoltapäivää lähdimme yhdellä reevulla noin kymmenen metrin kaakkois’ tuuleen. Reilun neljänkymmenen mailin päässä olevaan Ruotsin Halmstadiin. Iltapäivästä tuuli tuntui piristyvän, mutta matka loppui kesken. Rannikko muuttui rosoisemmaksi (karikkoisemmaksi), löytyi jopa saaria, niemiä ja kivikasoja, joita piti hieman väistellä ja kierrellä. Ranta oli välillä hyvinkin jyrkkää, ja siellä näytti olevan tuulimyllyjä, majakka ja kalliokiipeilijöitäkin.Lähestyessämme määränpäätä näkyi erikokoisia purjelaivoja hakeutuvan samaiseen paikkaan kuin me.

Iltasella puolen seitsemän maissa, saavuimme Halmstadin hieman sotkuisen näköisen joen suistoon. Erikokoisia pursia oli koko itärannan mitalta, joten jouduimme hakemaan paikkaa joensuiston länsirannalta. 

Saimme lopulta ankkurikiinnityksen kivilaituripaikaan, N 56*40’1’’, E 12*51’5’’, sataan viiteenkymmeneen paikallista. Ilman mitään iloja, mutta tois’ puol’ jokkee’ oli kaikki tarjolla. Kävimme ilta-kiertueella katsastamassa paikalla olevat purret. Saimme tieto-iskuja useista  pursista sekä nautimme myös paikalla olevan Maailmanpyörän suomasta mahdollisuudesta asettaa itsemme kartalle. Lyhyt, mutta mieliin painunut Hangon ystävyyskaupungin vierailu. (jossa siis oli Halmstads Marinfestival 07 suurine purjelaivoineen/SeV)

22.7 sunnuntai Aamulla pitisi’ saada ainakin vettä käyttövesitankkiin, joten yhdistimme aamutoimet ja tankkauksen samaan reissuun. Ajoimme merkittyyn tyhjään paikkaan. Hoidimme pissa-asiamme kuntoon, vaan kun poistuimme paikasta ,sattui pieni ongelma ”kipparille”. Hää’ ei ottanut huomioon joen-virtausta lainkaan, enkä minäkään muistanut sitä, joten kohtalaisella rymäyksellä törmäsimme kyljittäin viereiseen veneeseen. Seurauksena: Kaveri, melko nakuna, viereisestä teräsveneestä ryntäs’ täkille katsoen, mikä pommi oli kysymyksessä. Nähtyään meidät hän vain nosti kättään tervehdykseksi ja katosi kajuuttaan. Joten kymmenen maissa, kun paikalla olevat purret lähtivät Cruisaus- purjehdukselle, me otimme suunnan kohden Varbergia.Ja kun illalla kalja oli virrannut suurissa purjelaivoissa, niin aamulla lahdella oli näkyvissä juomisen jätteet.

Kaksi reevua tuntui hätävarjelun liiottelulta, joten purin reevut noin kymmenen mailin purjehduksen jälkeen. Tuuli luoteesta puolenkymmentä metriä, joten kelin suhteen ei tulisi ongelmia. Hiljaista lotkottelua; yritin veto-uistinkalastusta, mutt’ kun näin muutaman ison selkäevän, kelasin kalavehkeet pois. Näimme muutaman ”säälin” luodolla, joten siirryin luontoystävällisempään muotoon. Lopulta sade voitti tämän jakson, joten jouduimme kyntämään pelkällä pellillä.

Saavuimme Varbergin satamaan Getteröön N 57*06’8’’, E 12*13’6’’ iltapäivästä puoli kuuden aikaan; sopivasti kun sateeseen osui pieni reikä.  Jouduimme käyttämään  epäekologista lähestymistä (peltiä). Satama oli tavallaan kahtia jaettu: Itäinen osa (pieni muutama pienvenepaikka) oli tavallaan kylän keskustan tuntumassa: Läntinen Getterö  oli saari, joka oli soistunut, vesijättömaan viimeinen niemeke. Kallion kupeessa oli useita laitureita ja vieraspaikkoja. Onnistuimme paikan valinnan suhteen erinomaisesti,  vaikka tulevaisuus näytti säätilojen kannalta huonolta. Saatuamme hoidettua rantautumisseremoniat, maksamalla paalupaikasta satakolmekymmentä paikallista, alkoi sade. Seija viritti ostamamme kevyt-peitteen sitlooran katokseksi. Sieltä katselimme ja kuuntelimme vesipisaroiden putoamista veteen, tehden erikokoisia ”kraatereita” pintaan osuessaan. Aikansa kutakin, vaikka leppoista olikin.

23.7 maanantai Aamulta ei lohdutusta löytynyt, yhtä sameata ja märkää kuin koko eilinen loppupäivä. Mietimme mitä tänään tehdä parin tulevan päivän osalta: Kaupassa oli käytävä, tovin toisiamme katseltuamme totesin, jollei yhdessä niin se olen sitten vain minä. Kuttaperkka- asuun ja ”kumppareihin” sonnustautuneena läksin tarpomaan kaupalle. Sata metriä käveltyäni saavuin laajan pellon reunaan. Miehen mittaista ruokoa oli kahtapuolin, talot noin kilometrin päässä edessäpäin. Tiellä mateli tuhansia/- jollei miljoonia etanoita; yritin ensin olla astumatta niiden päälle, mutta se oli mahdotonta. Liukasteltuani aikani saavuin taloryhmälle ja kysyin kauppaa, joka oli viereisessä talossa; tosin hieman piilossa. Yritin kysyen löytää kiertotietä satamaan, mutta vastaus oli kielteinen. Joten liukastellen palasin satamaan pesemään saappaitani. En ole niin paljon kulinaristi, että tuntisin etanoita, jotta voisin sanoa menikö hyvät apajat hukkaan. Myöhemmin iltapäivästä sade taukosi ja kävimme tiedustelemassa saunaa, lupasivat pistää lämpiämään. Lähdimme kiertämään muutaman kallion muodostamaa saarta. Saapuessamme laituria rajoittavan kallion kupeelle päätti Seija nopeuttaa alas menoa (kuten lapsena) liukumalla, mutta asialla meinasi olla vakavat seuraukset. Teoreetikon tärkein väline (kaali) oli vaarassa rikkoutua.

Getterön pienvenesatama Varbergissä

Pääsimme ehjänä saunaan ja kippari pääsi hautomaan kipeytyneitä kankkujaan lämmössä. Olimme aiemmilta kerroilta oppineet, että muovipussi on hyvä olla mukana. Siitä on hyvä annostella vettä kiukaalle. Illan nautiskelimme veneessä istuen, ja ihmettelimme erästä venettä jossa oli Amerikan lippu, eikä ketään ollut näkynyt koko aikana ollessamme paikalla.

24.7 tiistai Aamulla oli vielä hieman tuhruista lähtiessämme. Tuulta ei ollut nimeksi, ei lupauksissa; ja jos, niin kiperiä luovituulia. Kohteenamme oli Göteborg, sinne Ruotsin suurimpaan ja kauneimpaan satamakaupunkiin. Pellitetyin keulapurjein lähdimme, reilun neljänkymmenen mailin matkalle. Reittimme merikortilla oli laitettu huomattavasti etelämmäksi kuin pienvene väylä, joten jouduimme kaiun kanssa hieman hakemaan sopivaa purjehduskohtaa. Suuria ja pieniä saaria oli ripoteltuna rannikon tuntumaan, kuin höysteet parhaassa ”gourmee” ateriassa. Luodoilla köllötteli ”säälejä”, meressä ilakoivat pyöriäiset. Minun oli vedettävä sisään pyydykseni, jotta en vahingossa saisi laitonta saalista.Monenlaisia maisemia ja matkaseuraa ennätimme myös nähdä.
Ilta-päivästä seitsemäntoista paikkeilla lähestyimme määränpäätämme.  Reitti oli taas hieman sekainen korttiemme ja yllättäneen sateen vuoksi, sillä meillä oli edelleen ”ison veden” kortit, joista aivan kaikki pienet erikoisuudet ei erotu niin selkeästi.

Nämäkään eivät korvaa kunnollista merikarttaa.

Lopulta löytyi oikea marina Långedrag N 57*40’0, E 11*50’8’’, samalla läntisin kohde reissussa. Kaupungin etelälaidalle oli tungettu kaikki pienvenemarinat, koska varsinaisessa kaupungissa ei niille ollut tilaa. Isot alukset ovat vallanneet kaiken ylimääräisen. Seijan käydessä hoitamassa sadan viidenkymmenen hintaisen paalupaikkan maksun minä levitin taas kevytpeitteen katokseksi, jotta voisimme nauttia ja ruokailla hieman väljemmin. Olin todella väsynyt, enkä ollut kiinnostunut palveluista.

25.7 keskiviikko  Aamulla lähdimme töllistelemään kaupunkia veden tasosta, eli jatkamaan matkaa. Merisäätiedotuksen tuulet meitä ei juuri kiinnostaneet, sillä purjehtiminen oli kielletty joen suiston alueella. Kaupunkiliikennettä hoitivat useat vesibussit, kuten salmen vastarannalla Kööpenhaminassakin, sekä aivan yhtä sekaisen törkeästi. Kun purjevene liikkuu hitaasti (noin neljää solmua) ja äärimmäisenä oikealla, niin ei sitä tarvitsisi siitä huolimatta ”motittaa”. Näistä toimista jäi hieman karvas maku meille ja varmasti parille muullekin, jotka todella olivat hätää kärsimässä eräässä kohdassa. Varsinaiseen Götaälviin päästyämme avasimme keulapurjeen avuksi, koska mekaaninen lokimme näytti reilua solmua enemmän kuin todellinen vauhtimme (ajoimme vastavirtaan). Samalla helpotti siten, että samaan nopeuteen ei tarvinnut niin paljoa polttoainetta. Matkasimme noin kuusi tuntia jokea vastavirtaan, ennen kuin saavuimme
Lilla Edetin sulutukseen. Silloin olin aivan kypsä. Kysyin kipparilta milloin tää’ loppuu ja päästään nukkumaan. Hää’ vastas’; Sulutukset loppus’ tältä erää tähän, kunhan saamme vielä tankattua. Tankkaus oli esitteen mukaan kilometrin päässä sulutuksen yläjuoksulla, mutt’ sieltä ei löytynyt kuin maa-asema autoja varten, muutaman sadan metrin päästä rannasta. Saimme olla omillamme ja palata sulkuporttien tuntumaan Lilla Edetin marinaan, kuuden aikaan illasta N 58*08’3’’, E 12*07’2, mitään se ei maksanut, eikä liioin tarjonnut kuin poijun. Seijan valmistaessa ruokaa, tankkasin varapänikästä parikymppisen tankkiin. Syötyäni heittäydyin pitkäkseni ja nukuin.

27.7 torstai Aamulla ennen heräämistäni Seijan kysyi, jaksanko nousta syömään. Jaksoin sen verran, mutt’ kaaduin takaisin punkkaan sanoen: Jäädään tähän kun on niin pilvinen päivä, olen kuin jyrän alle jäänyt. Sinnikkäästi hän kuitenkin lähti yläjuoksua pellin avulla puksuttamaan kohden Vänersborgia N 58*22’6’’, E 12*19’0’’. Trollhättanin suluille saavuimme vajaan kolmen tunnin ajon jalkeen. Valtavan korkean kallion juurelta sulkuporttirypäs näytti valtavalta laitokselta, suuremmalta kuin Saimaalla, koska täällä voidaan nostaa suurempia aluksia kuin siellä. Uivia pollareita ei ollut ja paikalliset kun tiesivät tilanteen, valloittivat paremman, eli oikean sivustan, jossa oli tiuhaan syvennyksissä olevia pieniä koukkuja. Roikuimme milloin tikkaissa, putkissa ja muissa ulokkeissa. Onneksi ei sattunut minkäänlaisia kolhuja. Vaikka siis meidän sivustamme oli usein erittäin epätasainen, jopa kohtalaisia onkaloita, aivan kuin kalliosta olisi irronnut paloja. Yli seitsemän tuntia, reilut parikymmentä mailia ja monta siltaa myöhemmin

Stallbackabro ei ole nostosilta, koska sen ali mahtuu muutenkin.

saapui hän Vänersborgin marinan tankkauspisteeseen. Heräsin siihen, kun hätäisenä huutaa minulle tulla apuun kiinnittymistä varten. Olimme kuluttaneet polttoainetta neljäkymmentä viisi litraa, melkein kolmensadan mailin ja puolentoista viikon matkalla. Kiinnityimme lopulta asuintalojen seinustalle, ja perä limaiseen ankkuriköyteen (=aktertamp), joka piti keulasta nostaa puoshaalla ja kiristää perään,  ja sata viisikymmentä paikallista jouduimme pulittamaan. Seijan touhutessa omiaan, minä nukuin koko illan ja yön. Vietimme perjantaipäivän tässä kaupungissa, melkein vain veneessä.

28.7 lauantai Aamusta melkein ennen kukonlaulua, nousimme ylös sateiseen päivään. Syötyämme näin suuren venäläisen kanava-aluksen tulevan alajuoksun suunnalta. Äkkiä köydet irti ja aluksen perään, jotta pääsisimme samaan rautatiesillan avaukseen. Ajoitus oli kyllä erittäin tarkka, vaan onnistuimme.

Rännin lopun rippeitä ajaessa, laitoin purjeet kuntoon Vänern- järvellä odottavaa reilun kymmenen metrin tuulta varten. Vänersborg on laajan ja matalan lahdelman lounaisimmassa pohjukassa. Päästyämme suojaavien kallioiden ulottumattomiin, saimme maistella kuuluisaa järvikyytiä. Sade ja järvivesi lensivät vaakatasossa ryydittäen meidän nopeutemme melkein huippulukemiin. Tuulen suunta melko ikävä, onneksi hieman takaviisto, mutta kohtalaiset aallot kiusasivat ohjaamista. Paljoa ei maisemia nähnyt, eikä edes kyennyt seuraamaan. Reilusti vasta jälkeen puolen päivän sade hellitti ja tuulikin näytti rauhoittumisen merkkejä. Näytti täällä tikkuja ja kivikasoja olevan, kun aiemmin kippari oli kajuutasta huudellut vain lukemia ja koordinaatteja. Ympäristöoppi jäi hieman puutteelliseksi, mutta loppua kohden kaikki otettiin takaisin ja niin tiiviiseen tahtiin. Mariestad N 58*42’6’’, E 13*49’1’’ sijaitsee Vänernin itälaidalla olevassa suuremmassa lahdessa, erään pienemmän lahdelman pohjukassa joen suistossa. Joten lännen puolelta suojaava matalavetinen niemeke piti kiertää. Reitti oli varsinainen tikku-kuja, punaisia ja vihreitä tikkuja käärmeen lailla, joskus meinasi tehdä mieli oikaista, kun vajaan sadan metrin päässä jono kulki toiseen suuntaan.

Ilta seitsemän aikaan saavuimme taas kerran tarkkailemaan vihreitä ja punaisia lappuja. Otimme kiinni poijupaikkaan, joka oli joen suistoon rakennetun vallin laiturissa. Rahankerääjiä emme tavanneet. Joten olimme taas kerran omillamme. Kaupunki oli rauhallinen, keskustassa kävelykatuja, tuomiokirkko, puistoja, joissa suihkulähteitä; ilmeisesti vesi oli melko ilmaista. Palasimme kävelyreissulta joenvartta takaisin purrelle.

29.7 sunnuntai  Aamulla lähdimme tuoretavarahankinnoille, sadekuuro yllätti ja pistäydyimme kiinalaiseen syömään. Palatessamme puolen päivän kieppeillä aurinko yritti pilvien raoista päästä esiin. Joten päätimme yrittää kanaalin suulle, kovasta kelistä huolimatta. Matkaa reilut kymmenen mailia kapeahkoa solaa myöten alta Östersundetin sillan,

ainoastaan muutama maili loppupäästä oli aivan avointa.
Pellitetyin keulapurjein teimme matkaa pari tuntia Sjötorpiin, varsinaisen Göta-kanavan ensimmäsille, läntisille sulutuksille. Pikakurssin ja noin viidensadan euron kevennyksen jälkeen alkoi sulutus, alhaalta ylös, kohtuullisesti meni vaikka ylhäällä altaat olivat ääriään myöten täynnä vettä ja tuuli painoi reunaa vasten. Ystävällisten suluttajien ja katselijoiden avustamana saimme paatin pysymään pilttuussa.

Sjötrpin sulkujen (1-3, 4-5, 6, 7-8) monien avattavien siltojen ja noin 7 km:n päässä oli Lyrestad’, N 58*48’1, E 14*03’4’’, siellä otimme aikalisän ja päätimme jäädä tähän puoli viiden aikaan iltapäivästä. Olimmehan maksaneet ”hirmuisen” summan rahaa kanavamaksuna, joten se piti jotenkin hyödyntää. Veneitä oli muutama ennen meitä sivu kiinnityksessä, koska kanava on paikoin niin kapea. Paikka oli taas kylä-pahanen, jonka joki jakoi kahtia. Vastarannalla kirkko  hautausmaineen; Herran huoneeseen ei ollut asiaa, sillä kuten useammassa, ne olivat lukittuna. Toiss’puoll’ katsastimme entisen aseman, nykyisen seisakkeen liottuneita aikatauluja. Tämäkin puoli samoin, erittäin hiljainen.

30.7 maanantai Aamusta ennen kymmentä, kunhan kiireisimmät ehtivät mennä, lähdimme suht’ mukavan tuntuiseen keliin koneistaen, viiden solmun maksiminopeudella. Sulkuja sopivin etapein, mutta lukumäärä jäi Seijan kontolle, sillä jouduin veneen köysi-mieheksi. Periaatteessa kirjojen mukaan kaikki toimii hyvin: Kiinnität sopivan mittaisen peräköyden pollarista knaapiin, ja keulaköydellä ohjaat venettä, kiristäen tai löysäten.
Vaan tarkkailtavakseni jäi vene, sekä Seija. Mikä mies se on joka ei kahta asiaa pysty hoitamaan. Sanoin  hänelle: Mieluimmin yritän taltuttaa jukurin pässin, kuin ”pänkin” ja kuuntelemattoman naisen. Ongelmana oli, että hän ei seurannut veneen liikkeitä vetäessään venettä sulkuihin, vaan piti köyden tiukalla kaiken aikaa. Seurauksena keula pyrki lähelle sulun seinää eikä sitä voinut ohjata. Toinen ongelmamme oli sulutuksien alkaessa, joutui toinen hyppäämään rantaan, eikä se aivan yksinkertaista ole meidän iässä ja purjeveneestä, jonka kansi on reilun metrin vedenpinnan tasosta. Laitureita ei minkäänlaisia, yleensä Seija joutui hyppäämään vain sulun reunakivetykselle.

Kuvia kanavan varrelta löydät Picasa-kansiosta , vaikka se ei vielä 26.1.12 olekaan valmis

Mutkaista muta-ojaa seurasimme, väliin oltiin alempana ja väliin ylempänä vierellä olevaa maastoa. Törebodassa näimme sail in -jäätelökioskin ja lyhintä väliä ajavan lossin.

Saavuimme kuudentoista jälkeen Jonsbodaan, N 58*39’1’’,E 14*06’3’’.
Tänne jäädään sanos’ Seija heti kiinnitettyämme köydet. Maksuista ei tarvinnut huolehtia, melkein kaikki sisältyi kanavan käyttöoikeuteen. Ihmettelin siis hiukan, miksi hän törmäsi suoraan kahvilan suuntaan, vaan kun silmäilin, huomasin oitis minkä tähden. Punainen ”Bastu” seisoi muutaman metrin päässä rantakoivun alla. Seija palasi emännän kanssa, joka kantoi paperikassia, johon oli ladottu puita. Sovimme lämmittäväni, kun meille sopisi noin kuuden jälkeen. Saunassa ei ollut peseytymismahdollisuutta, joten saunaan otimme parit ämpärit sopivan lämmintä vettä ja kävimme sosiaalitilojen suihkussa peseytymässä.

31.7 tiistai Aamuinen lähtö venähti hieman, kun Seijan piti jättää jäähyväiset emännälle ja paikalle (lähetimme emännälle jälkeenpäin pienen Suomen lipun/SeV). Kävin minäkin pienellä kierroksella ja tarjoilin laitumella oleville hevosille puista pudonneita omenia suoraan kädestä.

Tiedossa oli varsinaisia sulkusulkeisia ja  kapeita kohtia. Alkoi varsinainen kujan-juoksu, missä oli erityiset kohtaamispaikat ja äänimerkkivelvoitteet. Meille ei juolahtanut mieleen, että olihan meilläkin puhallettava sumutorvi, mutt’ luotimme siihen, että toiset ovat sen verran paremmin varustautuneita. Tåtorpissa jouduimme hetkisen odottelemaan sillan avautumista, Se silta nostettiin henkilökunnan käsivoimin. Forsvikin jälkeen tultiin Viken-järvelle, joka samalla oli koko kanavan korkein kohta, melkein yhdeksänkymmentä kaksi metriä merenpinnan yläpuolella. Täällä me vaan purjehditaan, luulis’ tuulevan kovinkii’, koska olemme niin korkealla.

                              

  Lähdimme pienen ”aukeaman” jälkeen ajelemaan kujaa hissuksiin; sata metriä päästyämme tulee vastaamme koko uoman täyttävä saksalainen konevene. Pakki päälle mutt’ ei siitä mitään tullut, kun ei uskaltanut ajaa niin kovin, että olisi saanut ohjattavuuden. Näytin kaverille, että kokeilisin kanavan sivussa olevan ”kolon” syvyyttä. Riitti, kunnes aallot vaikka pieniä olivat, keinutti meidät lähemmäksi rantaa ja peräsin juuttui kiviin. (Kävimme siis sananmukaisesti lepikossa /SeV). Sain peräsimen kääntymään ja peruutimme varovasti ulos. Jatkoimme viimeisille silloille ja Forsvikiin, kohti alaspäin suuntautuvaa sulutusta.

Punainen mökki Forsvikissä on osa kanavan tilataidetta.

 Pääsimme  Bottensjön lahdelle ja Karlsborgin marinaan. N 58*32’5’’, E 14*30’2’’. Täyttä; kuin Turusen pyssy. Jätin Seijan rantaan, jotta hän voisi kännyllä’ ”informoida”, mikäli tyhjä paikka löytyisi. Läheltäni eräs kaveri huikkasi, että he lähtevät pois, kunhan kaikki olisi valmista. Sellaisen vartin odottelimme, kunnes pääsimme heidän paikalleen. Samalla päivärutiinilla hoidimme myös tämänkin. Iltalenkkinä kävimme Karlsborgin linnoituksella, joka oli suljettu tältä päivältä. Kirkkoa haimme, mutt’ vanhan virattoman aseman löysimme, jossa toimi pub’. Otimme parit hyvänmakuiset paikalliset oluet, (joita ei valitettavasti mistään kaupasta löytynyt).

Göta-kanaali Sjötorpista Karlsborgiin.                                                                                                                                    

           
      

Oikeanpuoleinen kuva on Google Earthista: Karlsborgin vierasvenesatama sijaitsee "kanavan" pohjoisrannalla