1.8.-18.8.2007 Vätterniltä takaisin Hankoon

Tämä on matkakertomuksen 3. osa,
You can translate the texts, use translator on the right banner!

1.8. keskiviikko Aamusta taas, kun toiminta vilkastui, lähdimme Karlsborgista seilaamaan suurta järveä, nyt Vätterniä. Pilvipouta, tuulta karvan päälle kymmenen metriä, ja aivan vastaista. Laitoin siltain luona odotellessa kaikki valmiiksi, paitsi storan nostimen, joka sitten karkasi nakeista (=sormista) ja kipusi puoleen väliin puominkannatinnarua. Siellä se saisi olla tän’ päivää, kunnes olisi hyvä paikka, missä yrittää houkutella alaspäin. Siinä odotellessa, eräs vanhempi herra kysyi selvällä suomella, mistä olemme lähteneet. Juttelimme tovin, vaan kun se silta sitten pian aukesi, niin juttu jäi valitettavan kesken. Lähdettyämme näimme myös Karlsborgin linnoituksen, uudesta näkövinkkelistä.

Pellitetyllä keulalla puskimme kohtalaisessa aallokossa kohti järven länsirannan puolivälissä olevaa Hjota. Viisi tuntia ja reilut pari kymmentä mailia myöhemmin saavuimme Hjon marinaan, 58*18’1’’, E 14*17’7’’. Tämä ja muutama seuraava satama ei kuulunut Göta-Kanavan maksujen piikkiin, joten joutuisimme kaivamaan kuvetta sadan paikallisen edestä ja sillä saimme pommipaikan. Marina oli vasta uusittu, eikä kaikki ollut edes valmista. Samalla tyylillä rakennettuja kuin aiemmat itä- ja etelä rannikon marinat. Haukattuani päiväpalat, lähdin viihdyttämään rannalla kulkijoita kaikenlaisilla vempaimilla. Mikään ei ole niin hyvä kuin toimiva, huvittavan näköinen vempain. Ihmiset pysähtyivät katsomaan miten äijän käy, kun hissaa spinnun nostimeen teipattua puoshakaa pitkin puomin kannatinta. Hieman aikaa, sinnikkyyttä ja mielikuvitusta, niin kyllä se sieltä alas tulee. Mitään aplodeja en saanut, vaan hymyileviä katseita (ja homma hoitui!/SeV). Kiersimme viihtyisän pikku kaupungin, joka oli rakennettu joen kahta puolen. Eteläisellä töyräällä oli vanhempi osa kirkkoineen, ja pohjoistöyräällä uudemman näköinen alue ilman kirkkoa. Palatessamme ostimme kuulua Hjon savusiikaa. Meikäläiseen verrattuna ei kovin kaksinen, vain miedon savun makuinen. Hieman päätöstäni selvitellen: Savustus tapahtuu ilmeisesti pellin päällä, kun taas meillä ”yleisesti” kala roikotetaan tai asetetaan tikun varaan, joten täällä Hjossa oli alapuoli kalasta aivan savustumaton. Täälläkin päivä vaihtuu iltaan; siinä istuksiessani ja nappaillessa pieniä, niin eräs mies huikkasi ja kysyi, voinko tulla rantaan. Kaappasin mukaani tyhjän vesikannun ja menin hänen luokseen. Hän oli aiemmin nähnyt minut fallin kimpussa ja todennut meidän olevan Suomesta. Hän oli välissä käynyt ottamassa muutaman rohkaisevan, päätti lopulta tulla keskustelemaan. Vaikutti kuin olisi ollut satamalautakunnan jäsen, kun kiinnostus meidän marinoita kohtaan oli suuri. Mitä ne tarjoavat ja hinnat, lopuksi hän totesi, että täällä ei käy montaa suomalaisvenettä. Mielenkiintoinen keskustelu kumminkin.

Hjon satama-allasta

2.8 torstai Tavaksi oli löytynyt se aamulähtö, joten tänäänkin. Poutaiseen kymmenmetriseen luovituuleen, aallokko edelleen kohtalainen, joten väliin saimme hieman potkia pellillä, jotta päivästä ei tulisi turhan pitkä, vaikka matkaa oli vaivaiset parikymmentä mailia poikki Vätternin. Olimme aiemmin suunnitelleet käydä Jönköping ja Husqvarnan kautta, mutta hylkäsimme tarjouksen tyytymällä Grännaan ja mahdollisesti Visingsö:hön. Tavoitimme Grännaan, N 58*01’1’’, E 14*27’3’’ heti puolen päivän jälkeen. Marina oli onneton; aivan lossien vieressä, (Visingsön lauttojen). Samalla tavalla rakennettu kuin edellinen paikkamme Hjossa. Sadalla paikallista oli täälläkin tarjolla pommia (=puomi/SeV) Haukattuamme päiväpalat, kaivoimme esiin kamelit ja lähdimme rinteeseen rakennetun kaupungin  hyörinään. Kadut täynnä ihmisiä ja autoja, ahtaasti ja vanhanaikaisesti rakennettu kylä kirkkoineen. Vaikkakin valmistunut parr’sataa vuotta sitten, niin liikennejärjestelyin saadaan ihmeitä aikaan. Ilmeisesti kylätoimikunta ottaa kaiken ilon irti turistikautena. Onhan Polkagris tavaramerkki joka myy, sen ympärille oli kaikki pääsääntöisesti keskittynyt. Toisaalta entinen Eurooppa-tie kulki kylän halki. Seija tunsi olevansa melkein kotona (olin vieraillut täällä jo monta kertaa autolla/SeV), kävi kampaajalla, ”hamstrasi” kilotolkulla makeata. Onneksi illan suussa lautat harvensivat kulkuaan kerran tuntiin, kun nee’ päivällä ajeli vartin välein, jotta veneellä vähän rauhoittui.

3.8 perjantai Aamupäivällä lähdimme takaisin länteen, mutta vain noin puolen mailin päähän. Tuulta ei lainkaan, mutta vettä tuli senkin edestä. Vaikka matka oli lyhyt, ei tahtonut nähdä määrän-päätä, Visingsö, N 58*01’9’’, E 14*21’1. Puolessa tunnissa voi sää muuttua niin täydellisesti, ja olihan matkaakin. Tippaakaan ei tullut vettä taivaasta, joten kiinnittäydyimme poutasäässä. Paikka ja hinta edellisen kaltaiset, vaan lossien suhteen olimme toisessa päässä. Tänään otimme jalat käyttöön ja kiersimme lähialueen, kirkon ulkoa ja sisältä, maatalon  peltoineen, rauniolinnan ja hieman luonnossa. Ihmettelimme myös lukuisia etanoita ja myrskyn tuhoja sekä ihailimme laskevan auringon kilossa näkyvää Grännaa. Hetken kuuntelimme myös ilonpitoa nurmikolla raunioiden luona etanoiden seassa.

4
.8 lauantai  Aamusta viritin kamelit kuntoon, tarkoituksena viettää päivä pyöräillen saaren päästä toiseen. Matkaa kertyisi karvan päälle kymmenen kilometriä, näkemistä meille aivan laidasta laitaan. Päiväpalaksi tarjottiin eräällä viehättävällä maatilalla paikallista ”herkkua” juustokakkua (meillä sen nimi taitaa olla ternijuusto). Päivän mittaan näimme paljon maalaismaisemia, mm. Ruotsin vanhimman kuninkaanlinnan rauniot, Kumlabyn kirkon sekä ulkoa että sisältä ja upeat näköalat sen tornista, sekä maissipeltoja ja hääparin rattailla.  Taidetta saimme ihailla Tempelgårdissa.

Kankut hellänä erikoisen tuolin seurauksesta saavuimme purrelle syömään, vaan eipäs kukaan ollut laittanut valmiiksi. Äkkiä kyhäsimme kimpassa apetta, ja saimme kateellisten ihailevat katseet naapuriveneestä. Siellä näet naisväki kokkasi ja äijät istuvat laiturilla juoden kaljaa. Jälkiruuaksi saimme heiltä neljä paikallista rapua, pieniä kyllä olivat, mutta maukkaita. Tiskattuamme ja hengähdettyämme lähdimme seuraamaan täkäläistä illanviettoa. illalla kuuntelimme vielä hieman blues konserttia. Se vaan ei ollut aivan sellaista kuin odotimme, joten ennen puolta yötä kaaduimme punkkaan.

5.8 sunnuntai  Aamusta pääsimme mukavasti pystyyn, mutta sosiaalitilat tuntuivat riittämättömiltä: vain parit vessat noin pariakymmentä venettä kohti. Vielä piti mennä matkamuistokioskiin jonottamaan suuharppua (hevosenkengän muotoinen rauta, johon keskelle oli kiinnitetty teräskieli).

Lopulta kymmenen pintaan pääsimme lähtemään, sopivasti ”lossien” välissä. Keli oli

harmaa, melkein sumuinen. Täysin palkein olemattomaan tuulen, vaikka ”lupasivat” kolmesta viiteen metriä myötäistä. Silloin kun olisi tarpeen mukavat tuulet, niin niitä ei meidän reitiltä mistään löydä. Matkaa olisi vajaat neljäkymmentä mailia, joten ihailtuamme korkeita, pystysuoria kallioita ja kaikua totesimme olevamme suunnilleen puolessa välissä, kun kaiku näytti veden syvyydeksi sataakolmea kymmentä metriä. Lopulta oli pakko avittaa pellillä, jotta päivä ei pitenisi turhaan. Seitsemän tuntia kului matkaan, joista (viisi) koneella.

 Viidentoista pintaan saavuimme Vadstenaan, N 58*26’8, E 14*53’0’’, linna / luostarikaupunkiin.

Taasen lahden pohjukkaan rakennettuun kylään, johon täyttömaan turvin oli aikaansaatu aallonmurtajat ja laitureiden ”tyvet”, pitkä, kapea kuja . Vaan tästä kylästä ei vieraspaikkoja tahtonut löytyä; merkin kyllä näin, mutta en muuta, joten laskin Seija keulasta tutustumaan ja pian hän soitti: Kierrä betonilaituri linnan suuntaa! Olin hieman ” H- moilasena  Miten veneen saa mahtumaan laiturin ja linnan väliin? Ei kun piti mennä katsomaa,  pääseehän sieltä pois. Kyllä sieltä tilaa löytyi: yllättävän kiva paikka, mutta ei kovin siisti, sillä vesihaudan vesi ei vaihdu riittävän tehokkaasti. Poijupaikka, sataan kahdeksaankymmeneen paikallista. Vessaongelma täälläkin tulisi, joten päätimme myöhemmin illasta käydä suihkussa. Pikaisen appeen jälkeen lähdimme kierrokselle: Viraton asema, hieno mini-golfrata (kylän pienoismalli), luostarin yrttitarhat (harmillista kun oli loppu kesä, niin kasvit olivat menettäneet suurimman osan vehreydestään). Luostariin menimme hiljentymään, kuuntelemaan hienoa urkumusiikkia. Huonoa oli se, että sisä-kuvia ei voinut ottaa konsertin aikana ja kun see’ loppus’, niin alkoi hämärtää. Linnaan ei jouduttu, mutta jotain vaikutteita siitä sai, koska vuoroin nainen ja mies huusivat kurkku suorana: Taisi olla jokin oopperaesitys, minulle se on aivan vieras laji. Ilta kymmenen maissa suihkuun ja puhtaana oli hyvä ”köllähtää” vatsansa viereen, kun se ei pahemmin edes murissut.

6.8  maanantai Aamusta lähdettiin ensin torille ja leipä-kauppaan. Leivästä sen verran, että vaikka en paljoa syö sitä, niin käydessäni eri paikoissa, ostan jotain paikallista leipää, joskus jopa pullaa (kun on herkullisen näköistä). Puolilta päivin liikenteeseen, keli sään puolesta hieno, ei aivan pilvetön taivas, mutta tuuli, jos voi siksi nimittää; aivan sitä itteään.

Täysin vastainen, vaan eipä juuri haitannut, pellillä vaan kuten muutkin. Matkaa kanavan toisen etapin alkuun vajaat kymmenen mailia.

Saavuimme parin tunnin kuluttua Motala, N 58*31’9’’, E 15*02’3’’. Joen suistoon olivat rakentaneet kaupungin, tilavalla ja uusitulla marinalla. Ainoa haitta, vaikka aallonmurtajat oli’, eivät ne suojanneet joki- ja kanavaliikenteen aiheuttamaa aallokkoa, siellä liikkui joskus hieman välinpitämättömästi ajelevia. Tämä on se kaikkien vanhemman polven tuntema paikka, joka esiintyi vanhoissa radioissa siinä ”taajuus taulussa”. Tämän piti oleman yksi niistä paikoista jolla oli ”suora yhteys” Ameriikkaan. Paikalla oli Radio- ja Konemuseot, mutta niiden aukioloajat eivät sopineet; olivat auki juuri silloin kun me taivallamme. Jäipä näin ollen jotain toiseen kertaan, tai vaikka pistäytyisi autoillen. Motala on myös Götan kanavan pääpaikka, kanavakonttorissa on turisti-info. Kiersimme kylää, näimme kirkon ulkoa ja palasimme takaisin ”kosken” kautta, sillä paikka on Boren-järven laskujoen suulla. Ennen purrelle menoa istahdimme kauniin suihkulähdepuiston katveeseen ihailemaan kukkaloistoa, ja tuhosimme tölkilliset systemin siideriä. Illalla grillasin keskustan laiturilla, puolen kymmenen muun ”ammattilaisen” joukossa. He tosin söivät ja joivat, viereen asetetuilla pöydillä. Me olimme sen verran ujompia, että kannoin valmiit muonat veneessä nautittavaksi.

7.8 tiistai Ajoissa liikkeelle, aamutoimet hoituivat huomattavasti sujuvammin kuin edellisissä paikoissa. Kiertelimme myös vielä hieman ympäristöä, koska jalkaisin veneessä liikkuminen on rajoitettua. Ilmeisesti koti-ikävä alkoi vaivaamaan meitä molempia, kun ei enää mikään tuntunut oikein kiinnostavalta. Hyppäsimme purteen kymmenen jäljestä, ja karautimme silloille. Pian näimme kanavan perustajan, Baltzar von Platenin haudan kanavan varressa. Säällä ei suurta merkitystä, kun rännissä puksuttelee. Vaikka edessä pienen matkan päässä oli Boren-lätäkkö, niin katsoisimme siellä, miten mennään. Peltiä oli tarjottavana kera keulapurjeen. Sillä stora oli niin hienosti peittoon laskostettuna, ettei sitä kannattanut auki repiä. Hetken päästä sitten kuitenkin joutuisi paketoimaan.

Borenshultissa ennen Boren-järveä oli 5 sulkua, jotka laskivat venettämme yhteensä 15,3 m alaspäin järven tasolle.  Järvellä ei matka ollut pitkä puksutella koneella järven toisella puolella olevalle sillalle, jossa Hustadsvägen ylitti kanavan. Siitä alkoi heti uusi sulutus ja yllätys:

Borensbergin sululla  joutusin’ todella töihin: Ensin sulkemaan käsin tuloportit ja sitten avaamaan lähtöpuolen. Meinas’ hiki pukata pintaan, onneksi se oli sään seurausta. Kanavalla oli ilmeisesti henkilökunta vajausta, tai kyseessä pieni turisti ”happeninki”, ettei pitkästyisi ja kunto joutuisi aivan rappiolle.  Matkalla näimme lammasvaroitusmerkin, erikoisen kesämökin ja taas yhden monista kanavalla risteilevistä matkustaja-aluksista. Näsin sillan jälkeen  pääsimme ajamaan autojen yli, sillä kyseessä oli Akvedukti ja E-nelonen kulki altamme.

 

 Sjöbackan sillan jälkeen seurasimme lopun päivää kahta ruotsalaista konevenettä ja kaikki oli mennyt ”putkeen”, kunnes viimeisissä sulutuksissa jäivät reilun sadan metrin päähän porteista. Ajattelin heidän jäävän vetämään henkeä, jotta jaksavat loppukirin. Ajoin hitaasti ”tyhjäkäyntiä” heidän ohitseen, ja siitäkös innostuneina ajoivat ohitseni huudellen; en oikein tarkasti kuullut, mutta ymmärsin yskän. Tein myös typerästi näyttäessäni heille kansainvälisiä käsimerkkejä. En tiedä, oliko heillä tarkoitus kiilata minut kivikkoon, mutta ylireagoin: tyrkkäsin pakin päälle ja ajoin muutaman veneen mitan takaisin sillä seurauksella, että vähentäessäni kaasua ote pinnasta herpaantui, ja löi sen poikittain ja minä kaaduin kaukalon pohjalle. Onneksi vauhti ei ollut niin kova, että olisimme ajautuneet rantaan tai muiden päälle, koska portit olivat auki ja vastaantulijoitakin löytyi. Otimme kiinni laituriin ja tarkastimme, ettei peräsimessä ollut vaurioita. Siinä odottaessamme sillan seuraavaa avausta, katselimme pikkupoikien uimahyppyjä.

Tätä ennen oli ollut monta siltaa ja toinen akveduktikin ennen toistaiseksi viimeisiä sulkuja.

Sitten sulutimme päivän viimeisten Bergin- ja Oskarin-sulkujen läpi marinaan N 58*29’1’’, E15*32’0’’, joka oli pienessä lätäkössä, muutama poiju- ja kylkipaikka. Seija höpötti, ettei halunnut noiden ”ruattalaisten” koneveneilijöiden viereen, jotka olivat kylki-kiinnityksessä, hieman erillään. Joten kiinnityimme poijuun, keskelle hyvää tilaa. Sosiaalitilat puolen kilometrin päässä, yhteiset karavaanareille ja veneilijöille. Syönti jäi huonolle, sillä Seija lähti rauhoittumaan omille teilleen, minä ongen ja Whiskyn seuraan. Meitä saattoi vaivata väsymys, yksitoikkoisuus, tai yksinkertaisesti koti-ikävä. Myöhemmin yritin laittaa aamu-puuro emneet valmiiksi, mutta kuinka ollakaan, liukas purkki ja kömpelöt otteet, niin sisällys valahti lattialle. Seijan ensimmäinen reaktio tullessaan: ”KAAMEA SIIVO”.

8.8.  keskiviikko Aamusta satoi kaatamalla, joten minulla oli aikaa siivota epäjärjestys, ja keittää puuro valmiiksi. Sulutusten alkaessa kippari ärähti, että noiden kanssa ei samaan sulutukseen mennä (tarkoittaen samaisia ”kahta Ruattalaista konevenettä”). Niinpä sitten vasta puolen päivän aikaan olimme odottelemassa sulutusta. Yleensä näissä sulutus kesti suuntaansa noin puoli tuntia, nyt 7 sulun porras (Carl Johans sluss) vei reilun tunnin. Lopulta hieman yhden jälkeen paikallista aikaa pääsimme Roxen-järvelle, mutta ei purjehdusnautintoa ollut luvassa. Koska tuulta ei ollut luvassa, lähdimme pelkällä pellillä vetiseen liikenteeseen. Suuntimia sain, kuten aina, kajuutasta. Ilmoitin kajuuttaan paikannuksen, ja hän palautti, joko korjattuna tai ei. Puolessa matkassa tuli muutama vene vastaan samoilla lukemilla, joten tiesin suuntani suunnilleen olevan suunnassa. Tää’ on aina näitä ”oonko vai enkö” -epävarmuustekijöitä.
Loppupäässä Roxenia oli hieman ”kimurantti” reitti, kuljimme aivan rannan suuntaisesti. Lahden pohjukassa oli valtava kaislikko, ja reitti kääntyi jyrkästi koilliseen; viereisen kivikasan aallon-murtajan toiselle puolen jäi hieno uimaranta. Kyllä nää’ uimataitoiset hyödynsivät syvempää eli veneilyväylää uimiseen. Oli varottava, ettei törmännyt ajattelemattomaan uimariin.

 Neljän aikaan iltapäivästä saavuimme, Norsholmiin N 58*30’4’’, E 15*58’5’’, hieman epämääräisen näköiseen paikkaan. Otimme kiinni kanavakivetykseen ja ihmettelimme, missä kaikki tarjolla olevat sosiaalitilat olivat. Seija lähti tutustumaan paikkoihin ja tapasi erään saksalaisveneen miehistön, joka sanoi hänelle: Kaikki on alajuoksulla, joten kiireesti sulkuun ja toiselle puolelle. Infotaulu ilmoitti, että kolmen minuutin päästä aloitetaan sulutus. Se tuntui olevan minuuttipeliä, junat näyttivät kulkevan aika tiuhaan, maantiellä ei sitten puolesta suurempia ruuhkia syntynyt. Leppoisissa merkeissä kuitenkin saimme sulutuksen suoritettua. Vierasvenesatama  ei tarjonnut paljoa, laituri, vessat ja vesi. Tämä oli sellaisia paikkoja, joista pystyy lähtemään ajoissa, kun ei ole mitään joka pidättelisi.

Asplångan järvellä

9.8. torstai Aamusta lähdimme; heti kun kanavatoiminta alkoi, olimme liikkeellä. Sää pilvipoutainen, joten ei tulisi palovammoja. Parin sulun (Brådtom ja Hulta) jälkeen tulimme pienelle Asplångan  järvelle, jonka vesi aivan kellertävän sameata. Ilmeisesti jokien ja järven pohjan sedimenteistä johtuen. Sen ylitys kesti noin puoli tuntia.

Järven ja seuraavan marinan välillä oli 7 sulkua, joista kaksi oli kaksoisulkuja ja monia avattavia siltoja. kaikien niiden kuvat löytyvät picasa-kansiosta muiden kanava-kuvien kanssa.

Söderköpingin, N 58*29’0’’, E 16*19’5’’ marinaan saavuimme puolenpäivän jälkeen; se oli meille kanavan viimeinen levähdyskohde. Täällä oli taas kierrettävänä molemmat  kirkot, hautausmaat, kirppikset ja kaupat. Välissä ruokailimme, jonka jälkeen jatkoimme puistoilla ja valtavalla Ramundaberget-kalliolla, joka oli veneen takana, vastarannasta melko suoraan ylös. Onneksi sinne oli kyhätty raput kiipeämistä helpottamaan. Auringonlaskun jälkeen alkoi taas kerran tihuttaa vettä.

 

10.8. perjantai Aamu ei lohtua tuonut, joten sateen sekaan viimeisille sulutuksille. Matkaa suolaiseen veteen yhteensä noin kolmen mailin ja 7,7 metrin (3 sulkua) verran.
Oppaisiin oli merkitty polttoaine tankin kuva Mem’in suluille, vaan sateessa silmä ei meinannut huomata ennen kuin otimme kiinni laituriin kysyäksemme. Silloin huomasin farmitankin muutaman veneen-mitan päässä. Joten kysäisin vain, kenen vuoro on kastua. Tankkasimme kolkyt’kahdeksan litraa, sillä määrällä olimme pyörineet lätäköissä, joissa ja kanavassa parin viikon ajan. Koneella joutuisimme puksuttamaan tämänkin päivän, koska tuuli oli heikohkoa ja täysin vastaista. Seija yritti kuvata vuonon suulla olevaa Ekumeenista luostaria, mutta suttuisen sään vuoksi kuvista taisi tulla entistä suttuisempia. Puolilta päivin sade hellitti, mieliala hieman parani, ja toiveet saunasta osaltaan auttoivat. Ajoimme erään lintuluodon ohi, jossa oli kymmeniä merilintuja. Pääasiassa merimetsoja, joukossa ehkä kymmenen nuorta merikotkaa. Arkösundin NSS marinaan palasimme reilut kakskyt’kolme mailia takana, puoli kolmelta iltapäivästä. 

Jos ajatellaan koko matkaa, niin reilu kuukausi ja muutama sata mailia sitten yövyimme täällä, nyt oli tavallaan ympyrä täyttynyt.. Saunaan menimme kuuden korvilla, pesemään kaiken kanavalta saamamme pölyn ja lian. Muutaman oluen jälkeen maistui uni.

11.8. lauantai Aamusta taas ennen kukonlaulua olimme liikkeellä, koska marinassa oli pienveneiden purjehduskilpailut. Pellitetyllä keulapurjeella lähdimme heikkoon vastaiseen. Hieman ennen puolta päivää tuuli hieman heräsi, jolloin pääsimme rätti-sulkeisiin. Viidentoista maissa tuuli laantui, jälleen heikoksi. Loppumatkan etenimme pellitetyllä keulalla. Kahtatoista tuntia ja reilut viiskytseitsemän mailia myöhemmin saavuimme Nynäshamniin. Rantauduimme ensimmäinen kerta matkan aikana kipparin ollessa puikoissa: Minun piti oikein ottaa parit huikat viinaa, jotta uskoo, että en ole kykenevä veneen kuljettamiseen. (Homman syy: Kyllä jo matkalla tuli sanomisia, kun tikuista selvittiin ja oli tavallaan ”vapaata vettä”, kunhan suuntiman piti, niin edessä olevat saaret muodostuivat ongelmaksi. Kummalta puolen saaret ohitetaan, vastasin, että veden puolelta.) Söimme pois vanhat sapuskat ja maate. Täytyy tunnustaa, että emme käyneet laiturilla muuta kuin kiinnittymässä, joten maksua eivät meiltä tällä erää saaneet.


12.8. sunnuntai Aamusta taas ennen heräämistä, lähdimme suttuiseen keliin. Lupasivat  kolmen viiden metrin koko itä-sektorin suuntaisia tuulia. Alkuun oli pelkkää vastaista, keskipäivän tienoilla keli parani, kunnes loppua kohden oli kaikki kolme purjetta käytössä. Tänään oli hieman parempi seilaus. Matkan varrella ihmettelimme ruotsalaisten intoa päästä mökiltä  mereen!  Tänään matkaa kertyi reilut kymmenen mailia enemmän, kun taas aikaa meni puolisen tuntia vähemmän kuin eilen. Illalla puoli kahdeksan otimme Fejan laituriin, joka oli kohtalaisen täynnä, joukossa muutama suurempi suomalainenkin vene. Vieressämme sattui olemaan Ruattalainen, jolla oli ahtaanpaikan kammo; he veivät kahden veneen tilan, mutta me kylmän rauhallisesti parkkeerattiin viereen, joten välittömästi veneestä pulpahti ulos väkeä muuttelemaan köysiä, mikä on oikein, vaan ilme kertoi aivan muuta. ( Miks’ toi’ tulee tähän meitin paikkaan). Ennen punkkaan menoa lorautin varmuudeksi parikymppisen ”pänikän” sisällön tankkiin.

Kuva Feijan marinasta edelliskesän 06 purjehdukselta.

13.8. maanantai Aamulla ennen muita olimme liikkeellä kohden kotia. Suttuisen näköiseen puoli pilviseen keliin, vaikka lupasivat kuuden metrin etelän suuntaista. Päästessämme irti mantereesta selkeni huomattavasti, tuuli mukavasti eikä aallokko ollut oikein metristäkään. Hiljaista oli, verrattuna vastakkaiseen suuntaan mentäessä. Ennen Mariehaminaan tuloa kello kuusitoista, kuvasimme rakennustyömaata: Nyhamniin rakennettiin uutta tuulivoimalaa. Tällä kertaa satamassa oli tilaa, että pystyi oikein paikkaa valkkaamaan. Kiireesti kamat kasaan ja Eckerö line kutsui. Vietimme leppoisan illan syöden ja juoden, että napaa tiukkasi. Puolilta öin palasimme veneelle eväinemme. Laivalla oli ollut rauhoittavaa katsoa auringonlaskua, kun ei tarvinnut kantaa huolta kulusta.

14.8. tiistai Aamulla pellitetyllä keulalla lähdimme, eikä muuta luvassa olisikaan. Tuuli etelästä, koko skaala koilliseen, voimakkuus kahden kolmen metrin luokkaa ja epävakaista. Väliin paistoi, satoi ja pilvipoutaa. Tulimme Kihdin yli seuraten vanhoja jälkiä ja hajuja. Gullkronan rantauduimme kaksitoista tuntia ja melkein seitsemänkymmentäkolme mailia myöhemmin. Kävimme saunassa ja kaaduimme punkkaan.

15.8 keskiviikko Tänään nousimme ylös vasta, kun muina aamuina lähdimme liikenteeseen. Kävimme kantamassa kortemme kekoon hyvän asian puolesta eli ostimme parit kalat, ja irrottauduimme. Tuuli alkuunsa heikkoa etelän suuntaista, muuten hyvä keli. Näimme yllättäen hylkeen loikomassa kivellä. Rätein tultiin aina Jungfrusundetille asti, pelti avuksi ja Käsnäsiin tankkaukseen. Siitä jatkoimme Hankoon. Aikaa kului seitsemän ja puoli tuntia kolmenkymmenen kuuden mailin matkaan. Puoli seitsemän illasta olimme perillä.   

Yhteenvetona näin lopussa voisi todeta:

Matkaa kertyi reissulle: Tuhat neljäsataa kolkyt’viis mailia. (1435 Nm).

Konetta käytettiin yhteensä: Kaksisataa kymmenen tuntia. (210 h).

Polttoainetta suunnilleen: (tankki oli täysi lähtiessä, palatessa tankattiin Käsnäsissä) 218 l

29.6.-16.7.2007 Hangosta Kööpenhaminan kautta Falsterbohun

Tämä purjehduskertomus on julkaistu vasta nyt tammikuussa 2012, vaikka matka tehtiin jo kesällä 2007. Kertomus on kolmessa osassa.
You can translate the texts, use translator on the right banner!

29.6 Perjantai.

Läksimme Hangonkylän laiturista puolen päivän tietämissä kompassin suuntimana suunnilleen länsi. Ensimmäinen määränpäämme oli Gullkrona. Se on miellyttävä saarirypäs Nauvon eteläpuolen saaristossa. Alkumatka kohtalaisessa lounaistuulessa, läntisen ylityksen jälkeen hetki kolmella purjeella ja tuulen suunnan käännyttyä seilasimme perille rievuin. (latojan huom: kolme purjetta on purjein ja koneella avustaen)

Saavuimme illansuussa itäiseen osaan saaresta ja totesimme, että laituripaikkaa emme saisi. Jäimme yöksi, perä paaluun ja keula kivikkoon. Saunaan emme taaskaan päässeet, ne oli varattu yli puolen yön. Grillaten ja ruokaillen ”ulkoruokinnassa” nautimme kiireettömästä ilmapiiristä.

30.6 Lauantai Aamulla kipaisimme kalapuotiin ostoksille ja sitten liikenteeseen: Korppoströmin kautta Kihdin ylitse. Alku näytti ”ylen samealta”, ja ennen Kihtiä jouduimme sadevaatesulkeisiin. Reitti oli entuudestaan meille tuttua, joten nikottelua ei syntynyt. Sään seljetessä pääsimme purjehtimaan, ohitimme Gustav Dalenin, joka tänä vuonna täyttää pyöreitä vuosia. Husön kohdalla ”raitiovaunut” häiritsivät sen verran liikkumistamme, että yksi tärkeä ”tikku” meinasi jäädä huomiotta. Tosin tuuli oli myös yltynyt purjemääräämme nähden, ja tuulen suunnat tuntuivat muuttuvan puuskien kovuuden myötä. Reivaus olisi pitänyt suorittaa, joten päätimme laskea ”rievut”, sekä ajaa ”Munkkiväylän” pellillä (=koneella). Lopulta lähestyimme Föglön kunnan Degerötä, N 60*02’0’’ E 20*23’0’’ kaikilla kolmella purjeella; juuri sopivasti illan suussa.

Rantautuessamme totesimme melkein kaiken olevan suljettu. Paikallinen pub hoiti kyllä yöpymismaksun, vaan ei tarjonnut mitään lisukkeita (kolmentoista euron hintaan). Polttoaine automaatista sekä vedet omastaan, hintana taisi olla euron / neljä minuuttia. Letkun sisähalkaisija reilut kymmenen milliä, joten sadan litran liruttaminen vie tovin aikaa sekä euroja.

1.7.Sunnuntai Aamutoimien jälkeen lähdimme kohden Maarianhaminaa. Tuuli oli aivan kohtuullinen ja hyvästä suunnasta, joten kauemmaksi siirtyi etappimme, mitä edemmäksi päästiin. Nyhamnin kohdalla oli käytävä purjesulkeisissa: laitoin ykkös-reevun, koska avoimella tuntui voimakas tuuli; ennusteen mukaan yli kymmenen sekuntimetriä. Ylitimme Ahvenanmeren yhdellä halssilla. Tuuli oli kaakko - itä suunnalta, joten se sopi meille mainiosti. Iltaa kohden tuulen suunta muuttui ja samalla laantui, joten lopuksi jouduimme tarjoamaan peltiä. Pääsimme Möjan keskivaiheilla olevaan Lökan N 59*24’4’’ E 18*53’2’’ pienvenesatamaan päivän vaihtuessa illaksi.

Paikalla oli entuudestaan yksi purkkari, joten sen viereen kokeilimme. Siinä sattui pieni ”suunnittelu” virhe. Kehotin Kipparia pudottamaan ankkurin, vaikka en ollut koettanut laituriin pääsyä. Pohjaan karahti juuri parimetriä liian aikaisin, liina löystyi ja vene kääntyi ankkuriliinan yli. Seurauksena että ”liina pyörähti” peräsimen ympäri. Onneksi selvisimme vajaan puolenmetrin liinan katkaisulla.

Pienellä iltalenkillä tutustuimme paikkaan. Ensimmäinen ja ainoa paikka, missä olen nähnyt ”semaforin” käytettävän vesiliikenteessä. Kun haluat päästä vesibussin kyytiin, nostat semaforin siipi seis-asentoon, niin ”tarvittaessa pysähtyvä bussi” noutaa sinut rannalta. Ennen varmaan olivat erittäin yleisiä. Paikka oli ihan mukava, vaikka saimme maksaa seitsemänkymmentä paikallista valuuttaa ilman palveluja. Noin mailin päässä Kyrkvikenissä löytyy sitten melkein kaikki.

2.7 maanantai Aamusta lähdimme Kyrkvikeniin. Kaupat, leipomot ja muut tarpeelliset löytyivät, mutta rahaa emme saaneet mistään. Vaikka kaupasta olisi pitänyt saada myös käteistä.

Lähdimme mukavassa alta kymmenen metrin kaakkoistuulessa kohden Landsortia; yrittäisimme tänään Läskäriin. Tällä kertaa löysimme uuden kivan reitin Dalarön ohittamiseen.

Tuuli laantui kuitenkin aina välillä, joten pääsimme vain Nynäshamniin, N 58*53’9’’, E 17*57’2’’ pikkusta vailla kahdeksan illalla. Kahden purjehduspäivän saldo oli hieman reilut sata mailia. Nynäshamn on kohtalaisen kokoinen marina, jossa puomipaikat. Kahdensadan hinnalla saisimme yöpyä ja nauttia palveluista. Paitsi saunasta, joka oli vain osan saunomisaikaa lämmin, vaikka olimmekin välittömästi tilanneet sen. Jalkaisin tutustuimme ”kylään”, kaupunki ei kauneudella mitenkään lumonnut. Se on rakennettu kohtalaisen korkean töyrään laelle, ilmeisesti viime vuosisadan vaihteen tienoilla. Satama on kaupungin eteläpuolen saariston ja Landsortin suojassa.

3.7 tiistai Seuraavana päivänä uusimme marssimme kylään: Kirkot, hautausmaat, pankit ja puodit oli tarkastettava. 

Olin jo 60-luvulla nähnyt kaupungin rautatien ja samalta se vaikutti nytkin: Matkustajilla näytti olevan kiire Visbyn laivalta junalle. Lomamme ensimmäisen kerran olimme nyt oikeassa ulkoruokinnassa: sataman vanhassa laivaravintolassa nautimme lounaan. Olin viimeinen, jolle riitti leike. Seija joutui, tai sai syödä kalaa. Ja varikset veivät Seija ensimmäisen salaattiannoksen. Väliin lampsimme muutaman laiturin päästä päähän, etsien muita ”meikäläisiä”. Toki pursia näkyi, vaan ei juttuun päästy, koska ketään elollista ei näkynyt. Päätimme viettää vielä yli yön paikassamme, koska päivällä tuuli aika voimakkaasti.

4.7 keskiviikko. Aamulla tankkasimme tuhruisessa kelissä tankin täyteen. Lähdimme puskemaan melkein metriseen aallokkoon, joka oli melkein vastaista. Keulapurje ja pelti otettiin peliin. Muutaman tunnin tökkimisen jälkeen suunta kääntyi sen verran, että pystyimme hyödyntämään storaa (=isopurje). Tuulta oli hieman alta kymmenen sekuntimetriä, melkein stick-in stäv (=vastainen) oli tiedossa. Lieventävää ei löytynyt, vaikka miten silmäili ja haki suojaista reittiä. Iltapäivästä keli hieman rauhoittui. Pelkäsin pahinta ja pian sade kietoi meidät huntuunsa. Onneksi olimme uloimmalla reitillä, joten syvyyttä oli riittävästi. Ohitimme siis tällä kertaa Läskärin ja Landsortin pysähtymättä.

Rantauduimme lopulta turvallisesti Arkösundin (NSS) N 58*29’27’’ E 16*56’53’’ palveluiden varaan hieman ennen seitsemää. Marina oli melko täysi, joten epäilyni ”saunasta” kävivät toteen; NO SAUNA TODAY. Se oli Seijan kestettävä, vaikka saimme maksaa koko lystistä sataviisikymmentä. Kävelimme iltalenkkinä osan kuninkaallista tietä. Tie on merkitty ”HM” = kunkin kunkun mukaan Hänen korkeutensa käytyä paikkakunnalla.

5.7 torstai. Aamu valkeni pilvisenä ja kohtalaisen tuulisena. Lupailivat reilusti päältä kymmentä sekuntimetriä tuulta, mutta onneksemme suunta oli oikea eli ”takaviisto”. Yhdellä reivillä varustautuneena lähtisimme tavoittelemaan Oskarshamnia, jonne matkaa kertyisi runsaat 80 mailia. Poijusta irrottautuminen oli hankala, koska samassa poijussa oli kahden purren köydet ja tuuli painoi vieruskaveria vasten. Hienosti selvitimme irrotuksen, ja lähdimme rannempaa reittiä kohden määränpäätä. Aikamme kiemurreltuamme totesin, että kello käy, vaan matka ei tahdo edistyä. Suuntasimme avoimeenpaan veteen ja onneksi tuuli oli hieman hellittänyt, mutta aallokko oli kohtalainen reilua: Metri, ehkä lähempänä kahta. Syntyi komeita tyrskyjä, kun aallot iskeytyivät kallioita ja luotoja vasten. Seija yritti kuvata, mutta enempi olisi pitänyt ennakoida, sillä ei se merivesi pitkään ilmassa pysy. Viiden jälkeen iltapäivällä alkoi nälättää, ja tuli aika hakeutua suojaan.

Hyvissä ajoin ennen iltakahdeksaa löysimme Händelöpin kalastajakylän. N 57*40’4’’ E 16*44’7’’. Löpin sisäänajo kuhmuraisessa kelissä oli haasterikas: Vauhdilla kallioiden väliin, jossa aallot löivät ristiin ja samalla laantuivat kivien suojassa. Poukama ei laaja ollut, mutta syvä. Pitkässä laiturissa lojui muutama vene ja loppu oli täyteen ahdettu troolareita rinta rinnan. Laituri oli siis täysi. Olimme aikeissa poistua paikalta, kun ei näkynyt ”ristinsielua”, sillä kylkikiinnitykseen tarvitaan aina naapurin lupa. Onneksi jostain kuului vihellys ja pari miestä viittoili, että ottaisimme kylkeen kiinni. Näin pääsimme Hollantilaisen kylkeen. Viidenkymmenen rahaan ei ollut muuta tarjolla kuin puusee ja kaivovesi ja tietysti laituri. Paikkana hyvin suojainen; hevosenkengän muotoinen korkeiden kallioiden ympäröimä lahdelma. Syötyämme kiersimme paikan ääret kartallemme: Kaakkoon aavaan Itämereen aukeava lahti, suuaukolla valtavat kalliojärkäleet aallonmurtajina. Kun rannalta katseli merelle päin, niin ihmetteli, miten osasimme ja löysimme paikan. Erikokoisia ”kiviä” oli viskelty huolimattomasti sinne tänne, eikä tikun tikkua; ainoastaan kallioilla vanhat linjataulut.

 6.7 perjantai  Aamusta välittömästi kukon laulun jälkeen, melkein kuin salaa, lähdimme kohden Oskarshamnia. Tuulen suunta ja voimakkuus olivat pysyneet ennallaan, eli karvan alle kymmenen metrin ja koillisen suunnalta. Kuljimme turvallista puutarhaväylää, niin keikkuminen oli vähäisempää. Pelkällä ST-llä pääsimme melko normaaliin matkavauhtiin. Puolessa välissä legiä jouduimme varsinaiseen tikku-helvettiin: Tikkuja niin tiuhaan, että kortilla väriä ilmaisevat lyhenteet eivät sopineet mukaan kaaokseen. Muutaman mailin matkalla ajoimme jokaiseen ilmansuuntaan auttaen pellillä hankalimmat osuudet.

Alkavasta iltapäivästä tuulen laantumisen myötä saavuimme entuudestaan tuttuun marinaan N 57*16’0’’, E 16*27’2’’ Oskarshamn, vaikka vuodessa olivat sen myllänneet niin, että ei samaksi tahtonut tunnistaa. Laitureita, puomeja uusittu ja uusittiin. Vaan sama iloinen satamavouti palveli meitä yhtä sydämellisesti, että tuntui hyvältä rantautuessa, vaikka hän hymyillen peri 12 euron parkkimaksun, johon onneksi sisältyivät kaikki palvelut. Kiireesti kaupungille tekemään hankintoja, merikortteja ym. sillä sade taitaa ”yllättää”.

Reilunpuoleista vedentuloa riitti kahdeksi päiväksi. Kuttaperkkavehkeisiin sonnustautuneina reippaillen kävimme kolkuttelemassa kirkon lukittuja ovia, kirppiksissä, sekä paikallisessa Maxissa, joka oli pyhät ja arjet avoinna. Seuraavana alkavana iltapäivänä näytti selkenemisen oireilua. Lähdimme kiertelemään tienoota ympäri, jotta hieman vetreytyisi.

9.7 maanantai. Kolmannen päivän aamuna lähdimme reiluun kymmenen metrin luovituuleen, kohden seuraavaa pistettä, Kalmaria. Matkaa reilut neljäkymmentä mailia. Kalmarin salmi on kapea ”ränni”, noin 30 metriä syvä ja leveys maileissa saman verran. Veneitä liikkeellä kohtalaisesti, mutta onneksi suuremmat alukset kiertävät Öölannin itäpuolta. Kulku oli kohtalaista, vaikka reitti vei meidät väliin maksimiluoville. Muutaman tunnin kuluttua alkoi udun seasta erottua tumma raita, joka kulki koko horisontin poikki. Se on yksi ruotsalaisten ylpeyden aiheista: Kalmarin silta, joka alkoi mantereelta ja päättyi saareen.

Pituutta ja korkeutta oli riittävästi, näin meitä ajatellen.  Neljän aikaan iltapäivästä alitimme sillan, juuri Kalmarin kaupungin kupeessa auringon työntäessä viimeisiä pilven rippeitä sivuun. Marinaan N 56*39’6’’, E 16*21’7’’, ajaessamme vastaan tuli kumivene, jossa satama-palvelija antoi ohjeet paikkaa varten. Kuulimme ohjeet hyvin, mutta ei mennyt jakeluun, joten valitsimme paikkamme väärin. Kiinnittyessämme eräs henkilökunnasta tuli kysymään osallisuudestamme pian alkavaan kilpailuun. Kieltäydyin osallistumasta, joten hän neuvoi meidät marinan vastakkaiselle puolelle. Sieltä löytyikin hyvä poijupaikka 180 rahaan. Juottolat ja syöttölät olivat lähellä: Kun astuit veneestä, niin olit jo melkein sisällä. Sosiaalitilat olivat parinkymmenen metrin päässä. Täällä olimme suunnitelleet viettävämme pari yötä. Edellisessä jouduimme viettämään olosuhteista johtuen kolme. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme jalkaisin lähiseutuun.

10.7 tiistai. Aamusta kampesimme kamelit valmiiksi. Kävimme linnaa ulkoa ja sisältä ja kävimme fillaripajalla, koska puolat pyörissä katkeilivat omia aikojaan. Samalla reissulla ostimme kevytpeitteen katokseksi sateen varalle. Eksyimme hieman sokkeloisella teollisuus alueella, vaikka minulla oli neuvot ja vehkeet, mutta kun ei ollut kiintopisteitä. Pyöräiltyämme puistojen halki, muutamista porteista sisään ja ulos, tulimme lopulta vanhaan kaupunkiin. Siellä myös piti kiertää pyhät paikat ja hieman kaupallisia ohessa. Illalla oli tanssiesitysten katselua kun itärannikon (juustonreunan = Ostkanttens) rivitanssijat esiintyivät. Taas oli päivä mennyt ja tämäkin paikka saatettu tutuksi, joten huomenna voisimme jatkaa etelän suuntaan.

11.7 keskiviikko Aamusesta taas Kalmarista liikenteeseen. Tuuli oli hieman yltynyt, ja muuttunut enemmän vastaiseksi, joten joutuisimme sahaamaan. Aloitimme ST-llä ja yhdellä reevulla, mutta puolenpäivän jälkeen jouduimme hakeutumaan eräiden viimeisten saarten suojaan, jolloin laitoin kakkosreevun päälle. Samalla keitimme nopeat välipalat, koska ankkuri ei pitänyt hiekkaisessa pohjassa. Sanoin ”viimeisten saarien”, sillä mantereen muoto oli alkanut muuttua selvästi saarista karikoiksi. Matka mantereeseen ei paljoa lyhentynyt, mutta merestä lännen puolella esiin pistävä musta ”rantu” oli saariston sijaan manner. Tuuli voimistui lähelle viittätoista metriä, ja suuntamme kääntyi aivan vastaiseksi, joten päätimme laskea storan ja avittaa pellillä.

Illalla vailla kahdeksan hakiessamme viimeistä etelätikkua, näimme tyrskyjen keskellä kivikossa veneen. Oletin olevan kalastajan, mutta pitkillä silmillä katsellen näytti olevan aivan kiinni kivissä. Kukaan ei huutanut eikä näyttänyt mitään merkkiä, joten jatkoimme tikulle, josta kääntyisimme Kristianopeliin N 56*15’1’’, E 16*02’7.

Ajaessamme tikkurivistöä näimme, kuinka meripelastusalus oli kivillä olevan aluksen lähellä hoitaen tehtäviään. Perillä odotti mädäntyvältä levältä haiseva kalastajakylä. Suoraan rantaviivaan oli kivistä kasaamalla aikaansaatu parin metrin syvyinen laguuni. Laiturit sijaitsivat kiinteätä myötäillen. Montaa vapaata paikkaa ei ollut jaossa, tasan kaksi. Ensimmäisessä pysähtyi meno juuri kun tarvitsi, mutta syvyyttä ei ollut tarpeeksi Vaihdoimme paikkaa samaan poijuun toisen kanssa. Sadalla kahdeksallakymmenellä saimme melko tarkkaan vain puuseessä käynnin. Tiheämmin asuttua oli noin hehtaarin alue, johon oli mahdutettu kirkko, kauppa, käsityöpajoja ja kalastukseen liittyviä rakennuksia.

12.7 torstai. Aamusta taas liikenteeseen, vaikka keliolosuhteet eivät olleet juuri muuttuneet. Aluksi alta kymmenen metriä tuulta, iltaa kohden lisääntyvää ja mahdollisesti sadetta. Kahdella reevulla läksimme sahaamaan, styyrpuurin halssin avitimme pellillä, kun toisen saimme luonnostaan. Kohteenamme Karlskrona, josta voisi sanoa, että Ruotsin mantereen kaakkoisin kolkka (ei ihan /SeV). Avoimeen maastoon pyrimme, sillä seuraava kiinteä manner olisi Puola kaukana suoraan etelään. Kohtalaisen kuoppaiseksi muuttui, sillä kaiun lukemat hävisivät kokonaan, ajoittain näkyi joitain kolminumeroisia lukuja, ainoastaan kortilta pystyi seuraamaan syvyyksiä, jos sattui kiinnostaa. Purtemme tuntui sittenkin hieman lyhyeltä, koska keula koukkasi vasta-aallosta sellaisen metrin kaistaleen vettä mukaansa heittäen sen täkille iloksemme. Onneksi aurinko paistoi, eikä ollut tietoa muusta vedestä.

Iltapäivällä saavuttaessamme kaakkoisimman kärjen tajusin, millaista on purjehtia kahden meren välissä. Aallot vyöryivät etelä-lounaasta ja tuuli oli kääntynyt enemmän länteen samalla voimistuen. Ajelimme hammasta purren kohti Puolaa, koska se oli ainoa tapa päästä eteenpäin. Lopulta, kun uskalsin kääntää lännen suuntaiselle luoville, katselin, kun hieman suurempi pursi viiletti lähempänä rantaa huomattavasti nopeammin. Laitoin sen merikorttien piikkiin, koska käytössämme oli vain laivoille tehdyt reitit. Lähestyessämme rannikkoa totesin tuulen käyvän enemmän luoteesta kuin lännestä. Maan läheisyys vaikuttaa arvaamattomasti tuulioloihin.

Karvaa vailla seitsemän illalla pääsimme Karlskronaan, N 56*10’1’’, E 15*35’4’’.

Pienoinen ukkonen yllätti juuri, kun saavuimme linnakkeelle, joten aikaistimme purjeiden paketoinnin. Valtavan kokoinen marina kaupungin pohjoisreunalla. Kiinnityimme puomien väliin, ”koplasin” sähkö vehkeet ja lähdimme rantaan tutustumaan ja maksamaan 180  hintaista yöpymistä. Satamakonttorissa eräs tuohtunut kone-seilaaja vaati selitystä sähkökatkokseen. Maksoimme hinnan plus sähkön ja mainitsin, että saakos rahat takaisin, jollei sähköjä saisi korjattua. Purrelle mennessämme tuli tyttö vastaan kysyen, tulitteko juuri? Vastasin myöntävästi, sitten hän tyrkkäsi roikkanipun käteeni ja sanoi: Tässä on vikaa ja sitä ei saa liittää meidän laitteisiin. Melkein arvasin itsekin, sillä viimeksi käytimme ko. kaapelia Kalmarissa ja kaikki kaapelit olivat keulan ankkuriboksissa. Muutama tuhat kuutiota merivettä oli keula heitellyt päälleen, joten ei mikään ihme, jos nyt vähän märkää ja oikosulkuista kaapelia löytyi. Seijan kokatessa availin rasioita ja kuivailin minkä kykenin, mutta lopuksi totesin, että ollaan tänään ilman sähköä. Kuivataan rauhassa kajuutassa, ja kasataan vasta sitten, kun ei löydy enää pisaraakaan vettä laitteista. Iltalenkin jälkeen minustakaan ei löytynyt virtaa, joten petiin, niin pääsee ajoissa pystyyn.

13.7 perjantai.  Aamusta kipparin heräillessä ja laittaessa aamupalaa kasailin rasioita ruiskutellen vähän joka purkista estääkseni häiriöt vastaisuudessa. Syötyämme lähdimme kaupungille tarkastamaan molemmat   kirkot ja kirppikset. Veneelle tullessamme olin kuin kuomakameli, tosin osa oli omasta tahdosta, kun piti saada monen laatuista täydennystä.
Alkavana iltapäivänä irrotimme köydet ja suuntasimme kohti länttä. Tuuleksi oli luvattu reilua kymmentä lännen suunnalta kääntyen hieman pohjoiseen.

Aivan meidän suuntaista se ei ollut, aallokko ei yhtä kuoppaista kuin parina edellisenä päivänä Siihen ehkä vaikutti, että olimme isossa lahdelmassa.
Saaria alkoi löytyä ja ne lisääntyisivät lahden pohjukkaan mentäessä. ST ja pelti, sillä se taival taittuu eikä tarvitse suuria mutkia tehdä.

Taivalta oli tehty päivittäin reilut neljäkymmentä mailia ja päivän purjehdusaika keskimäärin noin kahdeksan - yhdeksän tuntia.

Tänään olisi noin kuusi tuntia. Olisi löydettävä jokin paikka, mistä olisi hyvä ylittää Hanöbukten. Suunnistimme Hanön saaresta pohjoiseen Tjärön N 56*10’2’’, E 15*03’0’’ saareen. Ennen yöpaikan löytymistä piti kipparille näyttää veneestä nähtävä bussi-pysäkki katos. Se oli pitkän lahden pohjukassa olevan laiturin toisella reunalla: Kun astuit veneestä laiturille pari kolme askelta, niin olit pysäkillä. Eikä hän edes kuvannut vaikka niin intensiivisesti katoksia kuvailee (olimme siis hieman eksyksissä / SeV). Ajoimme reilut pari mailia takaisin, pikkuista vailla kahdeksan illalla näimme mastomeren reitin länsipuolella, kapean lahdelman pohjukassa.

Paikka on Svenska Turist Föreningenin ylläpitämä kohtalaisen kokoinen alue. Siellä oli iso parikerroksinen rakennus, jossa oli keittiö, ruokailutila, sosiaalitilat saunalla ja yläkerrassa majoitus. Muutama aitta ja ulkorakennus rajasivat pihapiirin. Rantautumisrituaalien jälkeen oli minun vuoroni kokata, Seija katosi rannan suuntaan. Saatuani sapuskat kuntoon ryykäsee hän sisään kasvot loistaen kuin lapsella: Siellä on sauna! Syötyämme lähdimme saunaan, vaan yllätyksenä sauna oli melkein kylmempi kuin hanasta tuleva kylmä vesi. Lämmin vesi toimi rahalla eikä mukana ollut lantin lanttia! Minulta ei keinot lopu: Löysin siivouskomeron, puhtaan ämpärin ja lämmintä vettä. Muuta en tarvinnut, sain pestyä itseni. (Kun vihdoin tulin kolikon kanssa takaisin, oli Pale jo peseytynyt / SeV) Taas oli tämäkin päivä touhuttu, tapauksia ja kokemuksia täynnä.

14.7 lauantai. Aamusta suunnistaisimme: Ei MIHINKÄÄN, koska tarvittavia kortteja ei kuulema ole olemassa. Keli näytti tuhruiselta, oikeastaan sumuiselta, tuuli melko olematon. Kuitenkin keulapurje ”pellitettynä” lähdimme GPS’n ja ”mustan-miehen” turvin kohden Simrishamnia. Parin tunnin ajon jälkeen ohitimme turvallisen matkan päästä pitkänomaisen limpun näköisen Hanön saaren.

 Tämän jälkeen kuluisi useampi tunti ennen kuin mitään uutta näkyisi. Muutama laiva näkyi kaukana Bornholm’n salmessa. Puolen välin tienoilla kohtasimme jonkun purkkarin ja laivan. Lopulta rantaa alkoi näkyä lounaan suunnassa. Aloimme elää mielenkiintoisia hetkiä, onko laitteemme ohjannut meidät oikein. Kyllä sieltä paljastui taloja ja muita rakennelmia, että saatoimme hengähtää helpotuksesta. Tosin mainoslehtisestä tempaisemamme kordinaatit, jotka olimme laitteisiin asettaneet; saattoivat olla hieman suurpiirteisiä. Pitkillä silmillä löysimme sisäänmenolle kohdan,

kun kyseessä oli taas sellainen tyhjästä tehty marina.

Simrishamn’ N 55*33’6’’, E 14*21’2’’ on kohtalainen satama. Tilaa oli riittävästi, ehkä kaikkien matka ei ulottunut tänne asti. Puomipaikkoja oli tyrkyllä, mutta meitä pienemmille veneille. Hengähdettyämme lähdimme kaupungille leppeässä tuulessa, oli ensimmäinen lämmin ilta koko kesänä. Kiertelimme katselemassa valtavaa määrää ihmisiä, vanhoja taloja ja kirkkoa, jotka muistuttivat paljolti Saksalaista tyyliä. Matalia, aivan kadussa kiinni pienine siististi laitettuine sisäpihoineen, ikkunat täynnä erilaisia esineitä kuin kertoakseen, mitä kukin kerää. Puistoon oli kyhätty taidetta, vanhoja trooliverkkoja, jotka oli mukavasti valaistu. Sopivasti kotiuduttuamme alkoi pieni sadekuuro. Päättyi myös mukava ilta, joten punkkaan oli kömmittävä, jotta olisi pattereissa virtaa taas aamulla.

15.7 sunnuntai. Ihan aikaisin emme päässeet liikkeelle. Ilmassa oli kohtalaista lounaan suuntaista tuulta ja paistetta. Purjein yhdellä reevulla lähdimme ensin etelään ja sitten länttä kohden melkoisen epätasaisen näköiselle merelle.  Seurasimme rantaviivaa mailin parin päässä, jotta ei tarvitsisi ottaa apuslaageja niemekkeiden ohi pääsemiseksi. Joitakin jouduimme kuitenkin tekemään, mutta lopulta kaikki hyvin. Seitsemän tuntia ja melkein nelkyt mailia tehtiin matkaa ja töistä tulo -aikaan saavuimme kohteeseemme Ystad, N 55*25’5’’, E 13*48’9’’, tukkoiseen marinaan. Sataman rakenne jatkui samaan tyyliin kuin edelliset. Pariin paikkaan kokeiltuamme, ensin liian kapea: sitten liian lyhyt, kolmas vasta onnisti. Satamassa oli lukematon määrä Saksalaisia ja Hollantilaisia (suuria) veneitä. Sadan kahdeksankymmenen hinnalla saimme suihkut ja vesivessan, ihan kohtuullista kun katselee ympäriinsä, saattaisi olla tunkua myös hieman kalliimmalla taksalla. Laituriramppaajien vähetessä kävimme suihkussa ja kuuntelimme hetken irkkumusaa.

16.7 maanantai. Ajoissa nousin aamutoimille ja lähdin ostamaan öljynvaihtotarpeita, Saamieni tietojen pohjalta löysin tyylikkään vanhan tiilisen asemarakennuksen, jossa nykyään toimi venetarvikeliike. Siellä tutkin uutta ja vanhaa ja käytettyä rinta rinnan, hinnat vaihtelivat kunnon mukaan. Lopulta viehättävä-ääninen nainen kysyi, mitä saisi olla? Vastasin, että öljynvaihto tarpeet. Siinä kävellessämme ja selitellessäni tarkoitusta, kysäisi hän mistä päin olen; sanoin olevani Suomen Hangosta. Siitä innostuneena alkoi puhua suomea, tosin hieman murtaen, koska sanoi asuneensa reilut kolmekymmentä vuotta Ruotsissa. Kaupanteko venyi ja vanui keskustelun vuoksi. Lopulta sain, mitä olin hakemassa ja palasin veneelle, laitoimme paikat kuntoon ja tankkaukseen. Kyttäsimme kipparin kanssa, koska mittaripaikka olisi tyhjenemässä, koska jonottamassa oli erittäin vaikea pysyä, kapea ajotie ja veneiden perät pistävät ulos paalujen välistä. Mistään ei oikein saa tukea, onneksi löysimme kohdan, jossa oli pari lyhyempää venettä. Seurasimme edellämme ajanutta Saksalaista; laituriin päästyään kaikki poistuivat veneestä, koirat ja kissat mukaan lukien. Hävisivät, jos rumasti sanos’: Nii’ku pieru saharaan. Tosiasiassa: Suurin virhe sataman järjestelyssä, laittaa kioski ja puoti huoltoaseman yhteyteen, ja toimivaksi myös ”sesonki aikana”. Noh’ reilut puolituntia istuksimme ja odottelimme, ennen kuin joukko pölähti ostoksineen laiturille varsinaista tankkausta suorittamaan. Jono takanamme lisääntyi kahdella purrella, joten papparaiselle näytti tulevan paineita. Tunnin kesti osaltamme jonotuksineen neljänkymmenen litran tankkaus.

Merelle päästyämme suunnistimme länttä kohti karvan alle kympin kaakkoistuulessa, ja täysin rievuin teimme matkaa. Tunnin kuluttua ohitimme Saksalaisen Halpa Rassin, sen tankkaus ”kohelon” ja pääsimme muutenkin heistä, koska he lähtevät kotiaan päin ennen Falsterbo’ta. Erään Linjett 33:n kanssa kisattiin pitkään, ensin olin edellä muutaman veneen mitan, mutta sitten tein virheen. Käänsin luovin toiselle halssille, ja hän jatkoi samaa, joten jäin hänestä noin mailin, mutta roikuin sen mailin päässä hänestä loppuun asti.

Puoli viiden aikaan iltapäivästä saavuimme Falsterbo’n kanavalle. Kanavaksi kaivettu ja sulkuportein varustettu, mutta suolaista vettä molemmin puolin: Itämeri itäpuolella ja Juutinrauma lännessä, sulkuportit ilmeisesti huolto ym. tehtäviä silmällä pitäen. Ainoa este menolle oli silta, jonka avausta jouduimme odottelemaan. Lopulta pääsimme toispuol’, eli varsinaiselle kaupungin puolelle. Falsterbo, N 55*24’7’’, E 12*55’9’’, on eteläisin kiinteä piste, jossa olemme käyneet. Marina on taas tehty samaan tapaan kuin edellisissä: Ensin aidataan alue kivillä aallonmurtajiksi ja sitten ruopataan syväys sopivaksi. Tämä ruoppaus toiminta jatkuu edelleen säännöllisesti, koska merikorteissa varoitetaan siirtyvistä hiekkadyyneistä. Marina oli varsin nykyaikainen, ja erittäin suosittu tanskalaisten ja ruotsalaisten keskuudessa. Sillä välin, kun Seija hoiteli rantautumis- ym. asioita, tutustuin minä moottorimme saloihin: Imaisin öljyt ”pellolle” ja täytin ”sumpun” uusilla ja tuoreilla, jotka toivottavasti kestäisivät lopun reissumme. Saimme yöpymisluvan puomipaikkaan sadalla viidelläkymmenellä, siihen sisältyi myös sauna. Tutustuessamme marinan tarjontaan, saimme kosketuksen Suomalaiseen Halpa Rassin omistajaan; hän oli juhannuksen tienoilla saanut tilaamansa purren ja oli sitä kunnostamassa Itämeri-purjehdusta varten. Rakenteli Dorade-venttiileitä täkille. Olimme laittaneet saunan päälle yhdeksäksi illalla, mutta mennessämme kylpyyn, oli sauna kylmä. Seija ryykäs toimistolle tivaamaan, mistä moinen johtuu, mutta ystävällinen satama-apulainen ei osannut kertoa syytä. Sanoi vain myötätuntoisesti, että jollei lämmitä suihkua saa, niin hän on valmis tarjoamaan suihkun vaikka kotonaan.

Seuraavassa jaksossa kuvataan matkaosuus Falsterbo- Vättern 

17.7.-31.7.2007 Falsterbosta Göta-joen kautta Vätternille

Tämä on matkakertomuksen 2. osa

You can translate the texts, use translator on the right banner!

17.7 tiistaiaamusta suunnistimme kohden Malmötä. Keliksi lupasivat sadetta, sumua ja erittäin heikkoa kaakkois-tuulta. Tuulen suunta oli mainio, mutta loput aivan sitä itteään. Täysin rätein lähdimme lähestymään ruattalaisten ja tanskalaisten yhteistyön monumenttia, Juutinrauman siltaa.

Rakennelma, joka yhdistää Malmön ja Kööpenhaminaan, tavallaan mantereeseen eli Eurooppaan. Näimme sillalla muutaman junan ja autoja jonossa. Melkein päälle piti ajaa ennen kuin huomasi reittimerkinnät; olihan siellä laivojen ja veneiden kulkuväylät, mutta kun suttuista oli, niin sekosin reiteissä. Kippari kyll’ sanos, että on purjehdittava oikeaa reittiä, joten otin viime tipassa pienen käännöksen. Kun olimme löytäneet oikean aukon sillan ali, katselimme paria suurta purjealusta niiden seilatessa samaista väylää kanssamme.

 Lopulta löysimme useasta Malmön sisääntuloväylästä sen oikean, joka johti meidät haluamaamme Dockan’ satamaan, jonka koordinaatit ovat N 55*36’9’’, E 12*59’3’’.

Malmön erikoisuus "Turning Torso"

Sinne saavuimme hieman ennen kolmea iltapäivällä. Ajoimme mutkaista reittiä vanhaan telakka-altaaseen kerrostalojen kupeeseen, automatisoituun laituriin, kuten autot parkki- ruudussa. Paikka ei minua aivan miellyttänyt, mutta kun lähemmäs’ keskustaa pyrimme, niin paikat harvenevat. Saimme paalupaikan muutaman kymmenen metrin päässä altaan pohjukasta. Onneksi niin, sillä aivan pohjukkaan ei kukaan halua, koska ”umpisuoli” kerää saasteita, öljyt ym. Hinnaksi parkkipaikalle kertyi 125, sisältäen suihkun, WC n ja sähkön. Maksettuamme saimme kouraan pankkikorttia muistuttavan läpyskän. Sillä aukenisi kaikki ongelmat, mutta vaati se hieman tutustumista; ohjeet piti lukea tarkkaan.

Välittömästi lähdimme kiertämään kaupunkia, sillä meillä oli tarve tuoretavaroista. Kaupungilla totesimme, että keskustassa ei ole marketteja eikä elintarvikemyymälöitä lainkaan; vain pieniä kioskin tapaisia alle parinsadan neliön myymälöitä, yleensä ”emigranttien” pitäminä. Se hieman vaikeutti venematkailijaa, mutta ei tuhonnut. Tarvitsimme myös lisää merikortteja, koska viimeksi kysyessäni tarvikeliikkeestä oli heillä myynnissä vain lähialueen kortit. Selvitimme reitin ja bussien aikataulun huomista varten. Sitten kävimme jo toistamiseen oikeassa ulkoruokinnassa. Kävelykadun varressa oli juottoloita ja syöttölöitä tiuhaan, niistä valitsimme sellaisen, jossa ihmiset todella söivät. Ruoka oli erinomaista, vaikka paikka oli hieman tuulinen ja pölyinen. Palasimme hyvissä ajoin purrelle. Kävimme suihkussa, ja nautimme leppoisasta illasta.

18.7 keskiviikko. Aamusta ennen heräämistä pyöräilimme Keskusasemalle, mistä Limhamnin bussi lähti. Auton ajoaika noin kymmenen minuuttia ja kävelyä puolituntia, sillä turist’ infon antama osoite oli noin korttelin kokoinen tuherrus kartalla. Saimme tarvittavat varusteet sekä kävimme syömässä kala-välipalan: ankeriaspurilainen ja kalalautanen.
Palatessamme oli puolipäivä, joten kiiruusti matkaan. Purjehtisimme viistosti salmen yli luoteeseen. Tuulta reilut kymmenen, aallokko tuuleen nähden vähäinen, mutta vastaiseen jouduimme. Toisaalta kiertäessämme salmen keskellä olevan saaren (Saltholm) matalikkoineen, antoi se hieman avustavia virtauksia. Tarvitsimme vain parit apuslaagit. Hämmästelimme tuulimyllyrivistöä ennen Kööpenhaminaan tuloa

Kolmen tunnin ja kahdenkymmenen mailin kuluttua aloimme koluta Kööpenhaminan kanavia. Muutamassa p..rs lävessä kävimme, toisista joutui peruuttamalla palata, kun veneitä oli niin paljon, ett’ ei ympäri saanut.

Lopulta löytyi rauhallisen tuntuinen paikka, Trangraven marina N 55*40’6, E 12*36’0’’. Puomipaikka, sataviisikymmentä paikallista ilman mitään mukavuuksia. Sähköt olivat hieman hakusessa, joutusin pariin otteeseen vaihtamaan rasiaa, kun edellisen kanssa sopimus raukesi. Täällä oli samanlainen kortinlukija kuin edellisessä; vaan korttihomma ei ollut kuulemma kovin yksinkertainen: Se piti hakea jostain, maksaa pantti ja palauttaa. Joten tällä tavalla tällä kertaa (siis ilma maksuja/SeV). Seuraavana ohjelmassa oli löytää  turisti-info ja pankkiautomaatti. Kamelit kuntoon ja sotkemaan liikenteeseen. Kartalta katsottiin, että Tivolin vierestä löytyisi kaikki tarpeellinen. Totesin venepaikkamme olevan melkein keskustan itä-laidalla, koska muutaman sadan metrin päässä oli Christianian vapaakaupunki. Poljimme muutaman sillan yli tullaksemme keskustaan. Amalieborgin viertä vanhaan kaupunkiin, sitten löysimme Tivolin ja ottomatin. Sitten maistelemaan kuuluisaa Elefanttia. Pistäydyimme alkavassa illassa muutamissa ulkoilmaravinteleissa nauttimassa vain yhdet (kapakkakierros), mielestäni MAAILMAN  PARASTA  OLUTTA !. Kaikista juottoloista sitä ei löytynyt, joten sen tähden jouduimme hieman kiertelemään. Samalla kaupunki tulee tutummaksi. Hämärän kietoessa kaiken vaippaansa, kietouduimme  me sitten punkkaamme, jotta olisimme aamusta virkeitä.

19.7. torstai  Aamusta houkuttelin Seijan ennen heräämistä liikenteeseen. Oli tulossa pilvipoutainen, hieman tuulinen päivä. Halusin nähdä Zoon, ja näin’kiin; mutt’ kun näin kilometrin mittaisen jonon, niin näkeminen loppus’ siihen. Sitt’ poljimme Elefanttien alta eli Carlsbergin, tämän ”ELEFANT” olutpanimon porttikäytävästä. Panimo-kierrokselle emme menneet, josko’ siellä tarjottaisiin maistiaisia ,niin seurauksena saataisi olla polkukamelien villiintyminen. Kiertelimme sen edestä vanhaa kaupunkia moneen suuntaan, väliin hieman eksyksissä, mutt’ suunnilleen kaiken , mitä tällä’erää oli mahdollista, mm. ”läjän” kirkkoja ja uuden, kalliin oopperatalon, Kööpenhaminan 1500-luvulla, uusia ja vähemmän uusia rakennuksia. Veneelle palatessamme pyörähdimme myös huumegalleria Christianiassa, mutta päivän hämärtäessä emme uskaltaneet jäädä seuraamaan pidempään vapaakaupungin iloja. Ilta oli lämmin kuin lehmän henkäys, sellainen kesäisen tuntuinen, joten istuksimme avotilassa nautiskellen ja muistellen lähipäivien tapahtumia. Käydessämme ”yöpuulle” toheloin ”mottuni” kanssa ja tietysti pudotin sen: Korva pois; joten totesin, että muita kuuroja, kun minä ei tässä veneessä kaivata, ja viskasin mukin Tranegraven’n. Siellä lepää hyvin palvellut mottu.

 20.7 perjantai Ajoissa lähdimme, kivan tuntuisessa säässä ja tuulessa kohden Helsingöriä. Muutaman luovin jouduimme tekemään vajaan kolmenkymmenen mailin matkalla.

Kronborgin linna oli ohitettava päästäksemme satamaan.

Viidentoista maissa olimme perillä täydessä satamassa, N 56*02’6’’, E 12*36’9’’. Valkattuamme paikkoja tapojemme mukaan, löysimme vihdoin paalupaikan sadallaviidellätoista paikallista aallonmurtajan luoteiskulmasta. Ensimmäinen paikka, missä laiturilla oli kynnysmatto valmiina. Paikat ovat pursiseurojen, vuokrattuja tai vapaita, kunnes vuokraaja ilmoittaa milloin palaa. Sen tähden paikoissa oli vihreä tai punainen lappu merkkinä. Ravistimme vedet pois kameleista, ja lähdimme kylille. Kaupunki vanhahtava ja pieni, nykyään melko merkityksetön, vaikka nostalgiaa loi vielä salmen yli kulkevat lautat. Keskusta melko laajalti autoton, kävelykadut kauppojen ja juottoloiden täyttämä sekamelska. Turistin vaivoin tienaamat valuutat yritetään imeä kaikin tavoin. Illansuussa palasimme purrelle. Viritin grillin laiturille ja valmistin mielestäni maukkaan aterian ja ihailimme upeaa auringonlaskua. ”Nappailimme” hieman ajankuluksi, kun huomasimme eräässä kohdin välkettä taivaalla. Ryykäsin ulos ja totesin asian olevan ilotulitusta, (oli Helsinborgin puolella). Seija kameroinen yritti tallentaa valtavaa ”spektaakkelia”, mutt’ oli se onnistunut. Puolen yön paikkeilla paneuduimme punkkiimme. 

21.7 lauantai Aamusta kävimme finanssineuvotteluja. Tarkoituksena oli ladata ”bunkraus” juomaosa-puoli, Carsberg Elephantilla. Läksin kameelilla hoitamaan asiaa. Matkassani oli noin kaksisataa paikallista valuuttaa. Mielestäni olin saanut vapaat kädet ostaa, mitä mielessäni oli, mutta ei ”sitten’kään”. Palatessani tivattiin, mitä olin ostanut hänelle (en mitään muuta). Jakoehdotukseni; että tasattaisiin elefantit kahtia, ei kelvannut. Joten en koko matkan aikana juonut kuin parit aivan suurimpaan hätään. Tämä näin jälkeen päin todettuna. (SORRY, en kyllä muista/myönnä/SeV)
Ennen puoltapäivää lähdimme yhdellä reevulla noin kymmenen metrin kaakkois’ tuuleen. Reilun neljänkymmenen mailin päässä olevaan Ruotsin Halmstadiin. Iltapäivästä tuuli tuntui piristyvän, mutta matka loppui kesken. Rannikko muuttui rosoisemmaksi (karikkoisemmaksi), löytyi jopa saaria, niemiä ja kivikasoja, joita piti hieman väistellä ja kierrellä. Ranta oli välillä hyvinkin jyrkkää, ja siellä näytti olevan tuulimyllyjä, majakka ja kalliokiipeilijöitäkin.Lähestyessämme määränpäätä näkyi erikokoisia purjelaivoja hakeutuvan samaiseen paikkaan kuin me.

Iltasella puolen seitsemän maissa, saavuimme Halmstadin hieman sotkuisen näköisen joen suistoon. Erikokoisia pursia oli koko itärannan mitalta, joten jouduimme hakemaan paikkaa joensuiston länsirannalta. 

Saimme lopulta ankkurikiinnityksen kivilaituripaikaan, N 56*40’1’’, E 12*51’5’’, sataan viiteenkymmeneen paikallista. Ilman mitään iloja, mutta tois’ puol’ jokkee’ oli kaikki tarjolla. Kävimme ilta-kiertueella katsastamassa paikalla olevat purret. Saimme tieto-iskuja useista  pursista sekä nautimme myös paikalla olevan Maailmanpyörän suomasta mahdollisuudesta asettaa itsemme kartalle. Lyhyt, mutta mieliin painunut Hangon ystävyyskaupungin vierailu. (jossa siis oli Halmstads Marinfestival 07 suurine purjelaivoineen/SeV)

22.7 sunnuntai Aamulla pitisi’ saada ainakin vettä käyttövesitankkiin, joten yhdistimme aamutoimet ja tankkauksen samaan reissuun. Ajoimme merkittyyn tyhjään paikkaan. Hoidimme pissa-asiamme kuntoon, vaan kun poistuimme paikasta ,sattui pieni ongelma ”kipparille”. Hää’ ei ottanut huomioon joen-virtausta lainkaan, enkä minäkään muistanut sitä, joten kohtalaisella rymäyksellä törmäsimme kyljittäin viereiseen veneeseen. Seurauksena: Kaveri, melko nakuna, viereisestä teräsveneestä ryntäs’ täkille katsoen, mikä pommi oli kysymyksessä. Nähtyään meidät hän vain nosti kättään tervehdykseksi ja katosi kajuuttaan. Joten kymmenen maissa, kun paikalla olevat purret lähtivät Cruisaus- purjehdukselle, me otimme suunnan kohden Varbergia.Ja kun illalla kalja oli virrannut suurissa purjelaivoissa, niin aamulla lahdella oli näkyvissä juomisen jätteet.

Kaksi reevua tuntui hätävarjelun liiottelulta, joten purin reevut noin kymmenen mailin purjehduksen jälkeen. Tuuli luoteesta puolenkymmentä metriä, joten kelin suhteen ei tulisi ongelmia. Hiljaista lotkottelua; yritin veto-uistinkalastusta, mutt’ kun näin muutaman ison selkäevän, kelasin kalavehkeet pois. Näimme muutaman ”säälin” luodolla, joten siirryin luontoystävällisempään muotoon. Lopulta sade voitti tämän jakson, joten jouduimme kyntämään pelkällä pellillä.

Saavuimme Varbergin satamaan Getteröön N 57*06’8’’, E 12*13’6’’ iltapäivästä puoli kuuden aikaan; sopivasti kun sateeseen osui pieni reikä.  Jouduimme käyttämään  epäekologista lähestymistä (peltiä). Satama oli tavallaan kahtia jaettu: Itäinen osa (pieni muutama pienvenepaikka) oli tavallaan kylän keskustan tuntumassa: Läntinen Getterö  oli saari, joka oli soistunut, vesijättömaan viimeinen niemeke. Kallion kupeessa oli useita laitureita ja vieraspaikkoja. Onnistuimme paikan valinnan suhteen erinomaisesti,  vaikka tulevaisuus näytti säätilojen kannalta huonolta. Saatuamme hoidettua rantautumisseremoniat, maksamalla paalupaikasta satakolmekymmentä paikallista, alkoi sade. Seija viritti ostamamme kevyt-peitteen sitlooran katokseksi. Sieltä katselimme ja kuuntelimme vesipisaroiden putoamista veteen, tehden erikokoisia ”kraatereita” pintaan osuessaan. Aikansa kutakin, vaikka leppoista olikin.

23.7 maanantai Aamulta ei lohdutusta löytynyt, yhtä sameata ja märkää kuin koko eilinen loppupäivä. Mietimme mitä tänään tehdä parin tulevan päivän osalta: Kaupassa oli käytävä, tovin toisiamme katseltuamme totesin, jollei yhdessä niin se olen sitten vain minä. Kuttaperkka- asuun ja ”kumppareihin” sonnustautuneena läksin tarpomaan kaupalle. Sata metriä käveltyäni saavuin laajan pellon reunaan. Miehen mittaista ruokoa oli kahtapuolin, talot noin kilometrin päässä edessäpäin. Tiellä mateli tuhansia/- jollei miljoonia etanoita; yritin ensin olla astumatta niiden päälle, mutta se oli mahdotonta. Liukasteltuani aikani saavuin taloryhmälle ja kysyin kauppaa, joka oli viereisessä talossa; tosin hieman piilossa. Yritin kysyen löytää kiertotietä satamaan, mutta vastaus oli kielteinen. Joten liukastellen palasin satamaan pesemään saappaitani. En ole niin paljon kulinaristi, että tuntisin etanoita, jotta voisin sanoa menikö hyvät apajat hukkaan. Myöhemmin iltapäivästä sade taukosi ja kävimme tiedustelemassa saunaa, lupasivat pistää lämpiämään. Lähdimme kiertämään muutaman kallion muodostamaa saarta. Saapuessamme laituria rajoittavan kallion kupeelle päätti Seija nopeuttaa alas menoa (kuten lapsena) liukumalla, mutta asialla meinasi olla vakavat seuraukset. Teoreetikon tärkein väline (kaali) oli vaarassa rikkoutua.

Getterön pienvenesatama Varbergissä

Pääsimme ehjänä saunaan ja kippari pääsi hautomaan kipeytyneitä kankkujaan lämmössä. Olimme aiemmilta kerroilta oppineet, että muovipussi on hyvä olla mukana. Siitä on hyvä annostella vettä kiukaalle. Illan nautiskelimme veneessä istuen, ja ihmettelimme erästä venettä jossa oli Amerikan lippu, eikä ketään ollut näkynyt koko aikana ollessamme paikalla.

24.7 tiistai Aamulla oli vielä hieman tuhruista lähtiessämme. Tuulta ei ollut nimeksi, ei lupauksissa; ja jos, niin kiperiä luovituulia. Kohteenamme oli Göteborg, sinne Ruotsin suurimpaan ja kauneimpaan satamakaupunkiin. Pellitetyin keulapurjein lähdimme, reilun neljänkymmenen mailin matkalle. Reittimme merikortilla oli laitettu huomattavasti etelämmäksi kuin pienvene väylä, joten jouduimme kaiun kanssa hieman hakemaan sopivaa purjehduskohtaa. Suuria ja pieniä saaria oli ripoteltuna rannikon tuntumaan, kuin höysteet parhaassa ”gourmee” ateriassa. Luodoilla köllötteli ”säälejä”, meressä ilakoivat pyöriäiset. Minun oli vedettävä sisään pyydykseni, jotta en vahingossa saisi laitonta saalista.Monenlaisia maisemia ja matkaseuraa ennätimme myös nähdä.
Ilta-päivästä seitsemäntoista paikkeilla lähestyimme määränpäätämme.  Reitti oli taas hieman sekainen korttiemme ja yllättäneen sateen vuoksi, sillä meillä oli edelleen ”ison veden” kortit, joista aivan kaikki pienet erikoisuudet ei erotu niin selkeästi.

Nämäkään eivät korvaa kunnollista merikarttaa.

Lopulta löytyi oikea marina Långedrag N 57*40’0, E 11*50’8’’, samalla läntisin kohde reissussa. Kaupungin etelälaidalle oli tungettu kaikki pienvenemarinat, koska varsinaisessa kaupungissa ei niille ollut tilaa. Isot alukset ovat vallanneet kaiken ylimääräisen. Seijan käydessä hoitamassa sadan viidenkymmenen hintaisen paalupaikkan maksun minä levitin taas kevytpeitteen katokseksi, jotta voisimme nauttia ja ruokailla hieman väljemmin. Olin todella väsynyt, enkä ollut kiinnostunut palveluista.

25.7 keskiviikko  Aamulla lähdimme töllistelemään kaupunkia veden tasosta, eli jatkamaan matkaa. Merisäätiedotuksen tuulet meitä ei juuri kiinnostaneet, sillä purjehtiminen oli kielletty joen suiston alueella. Kaupunkiliikennettä hoitivat useat vesibussit, kuten salmen vastarannalla Kööpenhaminassakin, sekä aivan yhtä sekaisen törkeästi. Kun purjevene liikkuu hitaasti (noin neljää solmua) ja äärimmäisenä oikealla, niin ei sitä tarvitsisi siitä huolimatta ”motittaa”. Näistä toimista jäi hieman karvas maku meille ja varmasti parille muullekin, jotka todella olivat hätää kärsimässä eräässä kohdassa. Varsinaiseen Götaälviin päästyämme avasimme keulapurjeen avuksi, koska mekaaninen lokimme näytti reilua solmua enemmän kuin todellinen vauhtimme (ajoimme vastavirtaan). Samalla helpotti siten, että samaan nopeuteen ei tarvinnut niin paljoa polttoainetta. Matkasimme noin kuusi tuntia jokea vastavirtaan, ennen kuin saavuimme
Lilla Edetin sulutukseen. Silloin olin aivan kypsä. Kysyin kipparilta milloin tää’ loppuu ja päästään nukkumaan. Hää’ vastas’; Sulutukset loppus’ tältä erää tähän, kunhan saamme vielä tankattua. Tankkaus oli esitteen mukaan kilometrin päässä sulutuksen yläjuoksulla, mutt’ sieltä ei löytynyt kuin maa-asema autoja varten, muutaman sadan metrin päästä rannasta. Saimme olla omillamme ja palata sulkuporttien tuntumaan Lilla Edetin marinaan, kuuden aikaan illasta N 58*08’3’’, E 12*07’2, mitään se ei maksanut, eikä liioin tarjonnut kuin poijun. Seijan valmistaessa ruokaa, tankkasin varapänikästä parikymppisen tankkiin. Syötyäni heittäydyin pitkäkseni ja nukuin.

27.7 torstai Aamulla ennen heräämistäni Seijan kysyi, jaksanko nousta syömään. Jaksoin sen verran, mutt’ kaaduin takaisin punkkaan sanoen: Jäädään tähän kun on niin pilvinen päivä, olen kuin jyrän alle jäänyt. Sinnikkäästi hän kuitenkin lähti yläjuoksua pellin avulla puksuttamaan kohden Vänersborgia N 58*22’6’’, E 12*19’0’’. Trollhättanin suluille saavuimme vajaan kolmen tunnin ajon jalkeen. Valtavan korkean kallion juurelta sulkuporttirypäs näytti valtavalta laitokselta, suuremmalta kuin Saimaalla, koska täällä voidaan nostaa suurempia aluksia kuin siellä. Uivia pollareita ei ollut ja paikalliset kun tiesivät tilanteen, valloittivat paremman, eli oikean sivustan, jossa oli tiuhaan syvennyksissä olevia pieniä koukkuja. Roikuimme milloin tikkaissa, putkissa ja muissa ulokkeissa. Onneksi ei sattunut minkäänlaisia kolhuja. Vaikka siis meidän sivustamme oli usein erittäin epätasainen, jopa kohtalaisia onkaloita, aivan kuin kalliosta olisi irronnut paloja. Yli seitsemän tuntia, reilut parikymmentä mailia ja monta siltaa myöhemmin

Stallbackabro ei ole nostosilta, koska sen ali mahtuu muutenkin.

saapui hän Vänersborgin marinan tankkauspisteeseen. Heräsin siihen, kun hätäisenä huutaa minulle tulla apuun kiinnittymistä varten. Olimme kuluttaneet polttoainetta neljäkymmentä viisi litraa, melkein kolmensadan mailin ja puolentoista viikon matkalla. Kiinnityimme lopulta asuintalojen seinustalle, ja perä limaiseen ankkuriköyteen (=aktertamp), joka piti keulasta nostaa puoshaalla ja kiristää perään,  ja sata viisikymmentä paikallista jouduimme pulittamaan. Seijan touhutessa omiaan, minä nukuin koko illan ja yön. Vietimme perjantaipäivän tässä kaupungissa, melkein vain veneessä.

28.7 lauantai Aamusta melkein ennen kukonlaulua, nousimme ylös sateiseen päivään. Syötyämme näin suuren venäläisen kanava-aluksen tulevan alajuoksun suunnalta. Äkkiä köydet irti ja aluksen perään, jotta pääsisimme samaan rautatiesillan avaukseen. Ajoitus oli kyllä erittäin tarkka, vaan onnistuimme.

Rännin lopun rippeitä ajaessa, laitoin purjeet kuntoon Vänern- järvellä odottavaa reilun kymmenen metrin tuulta varten. Vänersborg on laajan ja matalan lahdelman lounaisimmassa pohjukassa. Päästyämme suojaavien kallioiden ulottumattomiin, saimme maistella kuuluisaa järvikyytiä. Sade ja järvivesi lensivät vaakatasossa ryydittäen meidän nopeutemme melkein huippulukemiin. Tuulen suunta melko ikävä, onneksi hieman takaviisto, mutta kohtalaiset aallot kiusasivat ohjaamista. Paljoa ei maisemia nähnyt, eikä edes kyennyt seuraamaan. Reilusti vasta jälkeen puolen päivän sade hellitti ja tuulikin näytti rauhoittumisen merkkejä. Näytti täällä tikkuja ja kivikasoja olevan, kun aiemmin kippari oli kajuutasta huudellut vain lukemia ja koordinaatteja. Ympäristöoppi jäi hieman puutteelliseksi, mutta loppua kohden kaikki otettiin takaisin ja niin tiiviiseen tahtiin. Mariestad N 58*42’6’’, E 13*49’1’’ sijaitsee Vänernin itälaidalla olevassa suuremmassa lahdessa, erään pienemmän lahdelman pohjukassa joen suistossa. Joten lännen puolelta suojaava matalavetinen niemeke piti kiertää. Reitti oli varsinainen tikku-kuja, punaisia ja vihreitä tikkuja käärmeen lailla, joskus meinasi tehdä mieli oikaista, kun vajaan sadan metrin päässä jono kulki toiseen suuntaan.

Ilta seitsemän aikaan saavuimme taas kerran tarkkailemaan vihreitä ja punaisia lappuja. Otimme kiinni poijupaikkaan, joka oli joen suistoon rakennetun vallin laiturissa. Rahankerääjiä emme tavanneet. Joten olimme taas kerran omillamme. Kaupunki oli rauhallinen, keskustassa kävelykatuja, tuomiokirkko, puistoja, joissa suihkulähteitä; ilmeisesti vesi oli melko ilmaista. Palasimme kävelyreissulta joenvartta takaisin purrelle.

29.7 sunnuntai  Aamulla lähdimme tuoretavarahankinnoille, sadekuuro yllätti ja pistäydyimme kiinalaiseen syömään. Palatessamme puolen päivän kieppeillä aurinko yritti pilvien raoista päästä esiin. Joten päätimme yrittää kanaalin suulle, kovasta kelistä huolimatta. Matkaa reilut kymmenen mailia kapeahkoa solaa myöten alta Östersundetin sillan,

ainoastaan muutama maili loppupäästä oli aivan avointa.
Pellitetyin keulapurjein teimme matkaa pari tuntia Sjötorpiin, varsinaisen Göta-kanavan ensimmäsille, läntisille sulutuksille. Pikakurssin ja noin viidensadan euron kevennyksen jälkeen alkoi sulutus, alhaalta ylös, kohtuullisesti meni vaikka ylhäällä altaat olivat ääriään myöten täynnä vettä ja tuuli painoi reunaa vasten. Ystävällisten suluttajien ja katselijoiden avustamana saimme paatin pysymään pilttuussa.

Sjötrpin sulkujen (1-3, 4-5, 6, 7-8) monien avattavien siltojen ja noin 7 km:n päässä oli Lyrestad’, N 58*48’1, E 14*03’4’’, siellä otimme aikalisän ja päätimme jäädä tähän puoli viiden aikaan iltapäivästä. Olimmehan maksaneet ”hirmuisen” summan rahaa kanavamaksuna, joten se piti jotenkin hyödyntää. Veneitä oli muutama ennen meitä sivu kiinnityksessä, koska kanava on paikoin niin kapea. Paikka oli taas kylä-pahanen, jonka joki jakoi kahtia. Vastarannalla kirkko  hautausmaineen; Herran huoneeseen ei ollut asiaa, sillä kuten useammassa, ne olivat lukittuna. Toiss’puoll’ katsastimme entisen aseman, nykyisen seisakkeen liottuneita aikatauluja. Tämäkin puoli samoin, erittäin hiljainen.

30.7 maanantai Aamusta ennen kymmentä, kunhan kiireisimmät ehtivät mennä, lähdimme suht’ mukavan tuntuiseen keliin koneistaen, viiden solmun maksiminopeudella. Sulkuja sopivin etapein, mutta lukumäärä jäi Seijan kontolle, sillä jouduin veneen köysi-mieheksi. Periaatteessa kirjojen mukaan kaikki toimii hyvin: Kiinnität sopivan mittaisen peräköyden pollarista knaapiin, ja keulaköydellä ohjaat venettä, kiristäen tai löysäten.
Vaan tarkkailtavakseni jäi vene, sekä Seija. Mikä mies se on joka ei kahta asiaa pysty hoitamaan. Sanoin  hänelle: Mieluimmin yritän taltuttaa jukurin pässin, kuin ”pänkin” ja kuuntelemattoman naisen. Ongelmana oli, että hän ei seurannut veneen liikkeitä vetäessään venettä sulkuihin, vaan piti köyden tiukalla kaiken aikaa. Seurauksena keula pyrki lähelle sulun seinää eikä sitä voinut ohjata. Toinen ongelmamme oli sulutuksien alkaessa, joutui toinen hyppäämään rantaan, eikä se aivan yksinkertaista ole meidän iässä ja purjeveneestä, jonka kansi on reilun metrin vedenpinnan tasosta. Laitureita ei minkäänlaisia, yleensä Seija joutui hyppäämään vain sulun reunakivetykselle.

Kuvia kanavan varrelta löydät Picasa-kansiosta , vaikka se ei vielä 26.1.12 olekaan valmis

Mutkaista muta-ojaa seurasimme, väliin oltiin alempana ja väliin ylempänä vierellä olevaa maastoa. Törebodassa näimme sail in -jäätelökioskin ja lyhintä väliä ajavan lossin.

Saavuimme kuudentoista jälkeen Jonsbodaan, N 58*39’1’’,E 14*06’3’’.
Tänne jäädään sanos’ Seija heti kiinnitettyämme köydet. Maksuista ei tarvinnut huolehtia, melkein kaikki sisältyi kanavan käyttöoikeuteen. Ihmettelin siis hiukan, miksi hän törmäsi suoraan kahvilan suuntaan, vaan kun silmäilin, huomasin oitis minkä tähden. Punainen ”Bastu” seisoi muutaman metrin päässä rantakoivun alla. Seija palasi emännän kanssa, joka kantoi paperikassia, johon oli ladottu puita. Sovimme lämmittäväni, kun meille sopisi noin kuuden jälkeen. Saunassa ei ollut peseytymismahdollisuutta, joten saunaan otimme parit ämpärit sopivan lämmintä vettä ja kävimme sosiaalitilojen suihkussa peseytymässä.

31.7 tiistai Aamuinen lähtö venähti hieman, kun Seijan piti jättää jäähyväiset emännälle ja paikalle (lähetimme emännälle jälkeenpäin pienen Suomen lipun/SeV). Kävin minäkin pienellä kierroksella ja tarjoilin laitumella oleville hevosille puista pudonneita omenia suoraan kädestä.

Tiedossa oli varsinaisia sulkusulkeisia ja  kapeita kohtia. Alkoi varsinainen kujan-juoksu, missä oli erityiset kohtaamispaikat ja äänimerkkivelvoitteet. Meille ei juolahtanut mieleen, että olihan meilläkin puhallettava sumutorvi, mutt’ luotimme siihen, että toiset ovat sen verran paremmin varustautuneita. Tåtorpissa jouduimme hetkisen odottelemaan sillan avautumista, Se silta nostettiin henkilökunnan käsivoimin. Forsvikin jälkeen tultiin Viken-järvelle, joka samalla oli koko kanavan korkein kohta, melkein yhdeksänkymmentä kaksi metriä merenpinnan yläpuolella. Täällä me vaan purjehditaan, luulis’ tuulevan kovinkii’, koska olemme niin korkealla.

                              

  Lähdimme pienen ”aukeaman” jälkeen ajelemaan kujaa hissuksiin; sata metriä päästyämme tulee vastaamme koko uoman täyttävä saksalainen konevene. Pakki päälle mutt’ ei siitä mitään tullut, kun ei uskaltanut ajaa niin kovin, että olisi saanut ohjattavuuden. Näytin kaverille, että kokeilisin kanavan sivussa olevan ”kolon” syvyyttä. Riitti, kunnes aallot vaikka pieniä olivat, keinutti meidät lähemmäksi rantaa ja peräsin juuttui kiviin. (Kävimme siis sananmukaisesti lepikossa /SeV). Sain peräsimen kääntymään ja peruutimme varovasti ulos. Jatkoimme viimeisille silloille ja Forsvikiin, kohti alaspäin suuntautuvaa sulutusta.

Punainen mökki Forsvikissä on osa kanavan tilataidetta.

 Pääsimme  Bottensjön lahdelle ja Karlsborgin marinaan. N 58*32’5’’, E 14*30’2’’. Täyttä; kuin Turusen pyssy. Jätin Seijan rantaan, jotta hän voisi kännyllä’ ”informoida”, mikäli tyhjä paikka löytyisi. Läheltäni eräs kaveri huikkasi, että he lähtevät pois, kunhan kaikki olisi valmista. Sellaisen vartin odottelimme, kunnes pääsimme heidän paikalleen. Samalla päivärutiinilla hoidimme myös tämänkin. Iltalenkkinä kävimme Karlsborgin linnoituksella, joka oli suljettu tältä päivältä. Kirkkoa haimme, mutt’ vanhan virattoman aseman löysimme, jossa toimi pub’. Otimme parit hyvänmakuiset paikalliset oluet, (joita ei valitettavasti mistään kaupasta löytynyt).

Göta-kanaali Sjötorpista Karlsborgiin.                                                                                                                                    

           
      

Oikeanpuoleinen kuva on Google Earthista: Karlsborgin vierasvenesatama sijaitsee "kanavan" pohjoisrannalla